suomi

Operaatio Toivo

Taizén yhteisön veljet elävät täysin omasta työstään saamillaan tuloilla. He eivät ota vastaan mitään lahjoituksia itselleen. Jos yhteisön veli perii jotakin perheeltään, yhteisö lahjoittaa perinnön köyhille.

Yhteisö tukee eri maanosien vaikeuksissa olevia ihmisiä, muun muassa hyvin köyhiä tai sairaita lapsia...

Lisäksi yhteisö tukee Taizéhen tai Euroopan tapaamisiin tulevia nuoria: monet nuoret eivät voi itse kattaa ylläpitoaan tai matkakulujaan, koska tulevat niin kaukaa...

Euroopan tapaamisessa Brysselissä vuoden 2008 lopussa, jossa kokoontui 40 000 nuorta aikuista, veli Alois ilmoitti, että vastatakseen Kiinan kristittyjen tarpeisiin, Taizén yhteisö aikoo painattaa miljoona Raamattua Kiinassa - 200 000 kokonaista Raamattua ja 800 000 Uutta testamenttia Psalmien kirjan kera.

Taizén Operaatio Toivo maksaa paino- ja jakelukulut, ja Yhdistynyt Raamattuseura tarjoaa osan papereista.

Tämä Raamatun toimitus, fransiskaanisen "Studium Biblicum" -käännöksen mukaan, tehdään Nanjingissa. Sieltä kirjat jaetaan ympäri maata toisiaan seuraavissa vaiheissa vuoden 2009 aikana.

Saman vuoden aikana Taizén yhteisö tukee myös protestanttisen kirkon raamattutyötä Kiinassa.

Niiden, jotka haluavat, on mahdollista osallistua tähän keskinäiseen auttamiseen Operaatio Toivon kautta.

Taizén yhteisö painatti miljoona Raamattua Kiinassa

Joitakin esimerkkejä viimeisimmistä Operaatio Toivon tempauksista

Lumivyöryn uhrit Kiinassa

Vuonna 2008 yli tusinaan eteläisen Kiinan maakuntaan iski vuosisadan ankarin lumimyrsky. Lumimyrskyä seurasivat yhtämittaiset jäätävät pakkaset. Kaksi kiinalaista järjestöä, katolisen kirkon “Jinde Charities” Shijiazhuangista ja protestanttinen “Amity Foundation” Nanjingista, olivat mukana auttamistyössä. Taizé otti heihin yhteyttä helmikuun puolivälissä. Koska Taizén yhteisön veljet olivat vierailleet heidän luonaan vuonna 2006, yhteistyö pystyttiin aloittamaan hyvin nopeasti. Ennen pääsiäistä, yhdessä Saksan Caritaksen kanssa, Taizén Operaatio Toivo järjesti tukea Jinde Charitiesin auttamistyölle Guizhoun maakunnassa. Avun koordinoijana toimi paikallinen piispa ja sitä rahoitettiin myös paikallisilla lahjoituksilla ja Jinden omilla varoilla. Katastrofin uhrien, paikallisten valtion viranomaisten ja paikallisten yhteistyökirkkojen ehdotuksesta Jinden auttamistiimi tarjosi hätäapua 10 000 ihmiselle syrjäisissä kylissä, joita mikään ulkopuolinen apu ei ollut siihen mennessä saavuttanut. Apu sisälsi ruokavarastoja, siemeniä ja lannoitteita sopivien siemenien uudelleen istuttamiseksi sekä rakennusmateriaaleja vaurioituneiden ja tuhoutuneiden talojen korjaamiseksi ja uudelleenrakentamiseksi.

Operaatio Toivon toinen auttamiskohde oli Changden kaupunki Hunanin maakunnassa. Kiinan suurimman kristillisen NGO:n, Amity Foundationin, ja Hunanin kristillisen neuvoston kautta Taizén antama apu auttoi perheitä, joiden talot olivat sortuneet raskaan lumen alle, rakentamaan hyvin yksinkertaisia korvikeasumuksia.

Tuhat tonnia jauhoja Pohjois-Koreaan

Helmi-maaliskuun vaihteessa Operaatio Toivon kautta Taizén yhteisö lähetti matkaan tuhat tonnia vehnäjauhoa (40 000 kappaletta 25 kilon säkkejä) Pohjois-Koreaan humanitaarisena apuna nälkäänäkeville ihmisille. Yhteisön veli, kotoisin alunperin Etelä-Koreasta, seurasi rahdin mukana ja avusti jakaen jauhoja edellisen kesän tulvan uhreille tulvan eniten koettelemilla seuduilla: Sinyangissa, Yangdokissa ja Songchonissa, Etelä-Pyonganin maakunnassa. Tulva oli tuhoisin sitten Korean sodan ja ihmiset kärsivät yhä sen seurauksista. Ruoka jaettiin kaikkein haavoittuvimmille: raskaana oleville naisille, imettäville äideille, pienille lapsille ja vanhuksille.

Vuosina 1998 ja 1999 Taizén yhteisö lähetti yli tuhat tonnia maissia Pohjois-Koreaan useiden vuosien kuivuudesta ja tulvista kärsiville ihmisille. Siitä lähtien on joka vuosi ollut mahdollista ilmaista solidaarisuutta lähettämällä erilaista humanitaarista apua: maitoa ja tuttipulloja vastasyntyneille lapsille, sairaanhoitovälineitä ja peruslääkkeitä. Yhteisö on myös kutsunut neljä lääkäriä Punaisen Ristin sairaalasta Pohjois-Koreasta vuoden koulutukseen Ranskaan.

Tukea Etiopian AIDS-orvoille

Operaatio Toivo jatkaa sisarten tukemista Etiopiassa kuten se on tehnyt yli 15 vuotta. Sisaret pitävät huolta AIDS-orvoista ja lepra-perheistä Addis Abebassa.

Apua taifuunin uhreille Filippiineillä

30. marraskuuta 2006 Durian (Reming), voimakas taifuuni-hirmumyrsky, iski Filippiineille. Kaatosateet ja tulvat tuhosivat useita paikkoja Bicolin alueella Luzonin saarella, erityisesti Albayn ja Legaspin kaupungeissa. Yhteisö oli erityisen huolissaan, koska tuon alueen nuoria oli ollut Taizéssä pitkiä aikoja. Katastrofin jälkeen kaksi nuorta naista Bicolista tuli Taizéhen kolmeksi kuukaudeksi. He ovat nyt palanneet takaisin maahansa. Operaatio Toivo antoi apua taifuunin tuhoamien talojen uudelleen rakentamiseen.

Kaivoja Burkina Fasossa

Burkina Faso sijaitsee Sahelissa, jossa kuiva kausi kestää yhtäjaksoisesti yhdeksän kuukautta. Väestö käyttää avokaivoja, jotka kuivuvat usein kokonaan ja naisten on käytettävä epäterveellistä sadekausien aikana keinotekoisiin lampiin koottua vettä. Toisinaan naisten on käveltävä jopa kymmenen kilometriä löytääkseen vettä ja niinpä harvoista kaivoista tulee konfliktin aiheita veden harvinaisuuden ja pitkän jonotusajan vuoksi. Operaatio Toivo tukee kaivojen rakennusta. Nämä kaivot ovat tärkeitä veden lähteitä ihmisille ja ne ehkäisevät sairauksia.

Italialainen pappi, joka seuraa näitä projekteja, kirjoittaa: “Kiitos hyvän sadekauden, vuoden 2008 hyvien satojen vuoksi nälänhädän vaara näyttää hiukan vähemmän todennäköiseltä. Tämä on täysi vastakohta verrattuna vuoteen 2007, jolloin sateet olivat hyvin epäsäännöllisiä ja jolloin samaan aikaan oli tulvia. Olemme pystyneet jatkamaan operaatiotamme "Vettä Sahelille" ja te olette antaneet meille todellisen auttavan käden. Teidän arvokkaan apunne avulla porasimme viisi porausreikää pumpuilla varustettuina. Tämä tarkoittaa juomavettä viidelle kylälle. Lisäksi olemme pystyneet toimittamaan tuoretta maitoa aliravituille Nanoron sairaalaan. Maailman ruokakriisin vuoksi, vuoden 2007 huonon sadon lisäksi, täällä oli paljon aliravittuja lapsia. Vielä tämän lisäksi, me olemme pystyneet vastaamaan suureen ongelmaan ja uudelleenrakentamaan Goundin padon, minkä vesi pyyhkäisi mukanaan elokuun alussa 2007. Tällä hetkellä jatkamme tehtäväämme pumppaamalla juomavettä muissa kylissä. Olemme laatineet listan kaivoista, jotka tarvitsevat uusia pumppuja; valtion palkkaamat yhtiöt olivat asentaneet huonolaatuisia pumppuja. Nämä pumput rikkoutuvat jatkuvasti ja ihmiset päätyvät hylkäämään kaivot, joita ei voida korjata, sillä he eivät tiedä mistä löytää varaosia."

Apua Indonesian maanjäristyksen jälkeen

27. toukokuuta 2006 Jakartan kaupunkiin Indonesiaan iski massiivinen maanjäristys, jonka keskus oli Bantulissa, kaupungin laitamilla. Kuusituhatta ihmistä kuoli, joista neljä tuhatta Bantulin kaupungissa. Monet talot, koulut ja klinikat tuhoutuivat. Kristillisten yhteisöjen kautta Operaatio Toivo auttoi katastrofin uhreja. Mukana oli Taizéssä vierailleiden nuorien perheitä.

Solidaarisuutta Bolivian tuhojen jälkeen

Vuonna 2007 useat Bolivian alueet joutuivat tulvien alle. Pahin tulva oli Benin osavaltiossa. Operaatio Toivo järjesti apua, jolla voitiin ostaa ruokaa Trinidadin alueen perheille, jotka olivat menettäneet kotinsa ja elivät leireillä.

Sillä välin kun Bolivian tasangoilla ongelmana oli sade, vuorilla tilanne oli täysin päinvastainen. Altiplanossa kärsittiin vakavasta kuivuudesta. Operaatio Toivo auttoi maanviljelijäperheitä El Altosta, jotka tarvitsivat työvälineitä maaperän ja siementen työstämiseen.

Kouluja Bangladeshissa

Operaatio Toivo on tukenut kouluja Mymensinghissä, Bangladeshissa, vuodesta 2008 alkaen. Kaikenkaikkiaan yli 1500 lasta opiskelee näissä kouluissa. Nämä koulut ovat paikkoja, joissa nuoret muslimit, hindut ja kristityt opettajat oppivat työskentelemään yhdessä. Heistä kaikki ovat opiskelijoita; heidän täytyy tienata rahaa maksaakseen opintonsa. Nämä opiskelijat ymmärtävät, että jos he itse haluavat saada apua, on myös tärkeää itse antaa jotakin. He antavat aikaansa huolehtiakseen näistä kouluista ja hyvin köyhien perheiden lapsista. Köyhien palveleminen tällä tavoin lisää tunnetta, että olemme osa yhtä ihmisperhettä.

Kambodzassa: paikka, jossa sairaat toivotetaan tervetulleiksi

Tammikuusta 2008 alkaen Operaatio Toivo on tukenut paikkaa, jossa sairaat toivotetaan tervetulleiksi, Jeesus-lapsen seurakunnassa Boeng Tumpunissa, Kambodzassa. Vastatakseen köyhien kylän ihmisten tarpeisiin, jotka tulevat maan eri maakunnista, seurakunta aloitti tämän projektin, joka edistää sairaiden henkilöiden arvoa ja antaa heille tarvittavan lääketieteellisen hoidon. Läheinen sijainti pääkaupunkiin Phnom Penhiin nähden tarjoaa yhteyden sairaaloihin, mikäli tarpeellista. Lahjoitukset mahdollistavat osallistumisen sairaalakuluihin, mutta myös keskuksen itsensä rahoittamisen: työntekijöille maksamisen ja rakennuksen ylläpitämisen, näiden ihmisten vastaanottamisesta aiheutuvien kulujen sekä lääkekulujen kattamisen.

Operaatio Toivo

Tässä on esimerkkejä miten muissa maissa voi antaa lahjoituksensa Operaatio Toivo -projektia varten. Pyrimme saamaan Suomea koskevaa tietoa mahdollisimman pian.

RUOTSI: Tilinumero 7524-13-29161 “Operation Hopp“, Föreningssparbanken i Sjuhärad, Box 1730, 501 17 Boräs.

Viimeksi päivitetty: 20. kesäkuuta 2007