Kirje 2007

Kolkatan kirje

Kolmekymmentä vuotta sitten veli Roger vietti jonkin aikaa Kolkatassa (Kalkutta) yhdessä veljien ja eri maanosista tulleiden nuorten kanssa. He asuivat köyhällä alueella ja osallistuivat äiti Teresan työhön hylättyjen lasten ja kuolevien parissa. Veli Roger toi sieltä mukanaan Kirjeen Jumalan kansalle, joka julkaistiin nuorten aikuisten kokouksessa Pariisin Notre Damen tuomiokirkossa. Myöhemmin hän kirjoitti äiti Teresan kanssa useita viestejä ja kolme kirjaa.
 
Tuo vuoden 1976 käynti oli alku pysyvälle suhteelle yhteisömme ja Intian kristittyjen välillä. Vierailut eri puolilla maata, kaksi mannertenvälistä kokousta Madrasissa ja yhä uusien nuorten intialaisten tuleminen Taizéhen ovat olleet tämän suhteen eri puolia. Kolkata tuli merkitsemään meille sekä ihmisten hätää että niiden ihmisten kasvoja, jotka antoivat elämänsä kaikkein köyhimpien hyväksi ja saivat näin toimia kuin loistavina majakoina.
 
Ajattelin siis, että olisi tärkeää palata Kolkataan ja järjestää sinne kokous. Se toi 5.-9.10.2006 yhteen 6000 nuorta, joista valtaosa oli aasialaisia. Kokouksella pyrittiin luomaan uusi ulottuvuus ”luottamuksen pyhiinvaellukselle” – vaeltaminen nuorten aasialaisten rinnalla heidän omalla mantereellaan, heidän kuuntelemisensa ja heidän toivonsa tukeminen. Kolkatan kirje kirjoitettiin tämän kokoontumisen jälkeen ja julkaistiin Euroopan kokouksessa Zagrebissa.

Teemme edelleen ”luottamuksen pyhiinvaellusta halki maanpiirin”, joka kokoaa yhteen nuoria monista maista. Tämän kautta ymmärrämme yhä syvemmin sen todellisuuden, että koko ihmiskunta on yhtä perhettä ja että Jumala elää jokaisessa ihmisessä, ilman poikkeuksia.

Olemme nähneet, miten Intiassa ja eri puolilla Aasiaa, on luonnollista kiinnittää huomiota Jumalan läsnäoloon koko luomakunnassa. Olemme nähneet, miten tämä merkitsee myös toisen ihmisen kunnioittamista sekä sen kunnioittamista, mikä hänelle on pyhää. Moderneissa yhteiskunnissa on hyvin tärkeää herättää henkiin tuo Jumalan huomioiminen ja ihmisten kunnioittaminen.

Jokainen ihminen on Jumalalle pyhä. Kristus levitti kätensä ristillä kootakseen yhteen koko ihmiskunnan Jumalan yhteyteen. Hän lähettää meidät maan ääriin kertomaan Jumalan rakkaudesta, ja tämä tapahtuu ennen kaikkea elämän vuoropuhelun kautta. Jumala ei milloinkaan aseta meitä valtataistelun tasolle niiden kanssa, jotka eivät tunne häntä.

Kaikkialla maailmassa ovat monet nuoret valmiita tekemään ihmisten perheen ykseyttä näkyvämmäksi. He suostuvat kohtaamaan kysymykset siitä, miten pystymme vastustamaan kaikkea väkivaltaa ja syrjintää sekä kysymykset siitä, miten pystymme ylittämään vihan tai välinpitämättömyyden muurit? Näitä muureja on kansojen ja maanosien välillä, mutta niitä on myös lähellä jokaista meitä, ja myös ihmissydämissä. Valinta on meidän: että valitsemme rakastamisen, että valitsemme toivon.

Yhteiskuntiemme valtavat ongelmat saattavat synnyttää tappiomielialaa. Kun valitsemme rakastamisen, me löydämme vapauden tilan, jossa voimme luoda tulevaisuuden itsellemme ja niille, jotka meille on uskottu.

Jumala ottaa käyttöön vähäisetkin voimavaramme ja saa meidät osallistumaan luomiseen itsensä kanssa, vaikka olosuhteet eivät olisikaan suotuisia. Kun kohtaamme toisemme, joskus tyhjinkin käsin, kuunnellen ja pyrkien ymmärtämään… niin jopa lukkiutunut tilanne voi muuttua täysin.

Jumala odottaa meitä ihmisissä, jotka ovat köyhempiä kuin me. ”Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä, sen te olette tehneet minulle.” [I]
Niin pohjoisessa kuin etelässäkin on suurta eriarvoisuutta, joka ylläpitää tulevaisuuden pelkoa. Kuitenkin jotkut ihmiset käyttävät energiaansa rohkeasti epäoikeudenmukaisten rakenteiden muuttamiseen.

Meidän kaikkien on tehtävä itsellemme kysymyksiä omasta elämäntavastamme. Meidän täytyy yksinkertaistaa elämäämme. Sen myötä pystymme paremmin lähestymään toisia avoimin sydämin.

Tänä päivänä kaikkien käytettävissä on lukemattomia mahdollisuuksia jakaa omastaan. Luovat ja reilummat kaupan muodot, tai vaikkapa mikroluotto, ovat osoittaneet, että taloudellinen kasvu ja solidaarisuus köyhimpiä kohtaan voivat kulkea käsi kädessä. Jotkut ihmiset antavat osan tuloistaan oikeudenmukaisuutta lisäävään toimintaan.

Oman ajan antaminen on arvokasta, mikäli haluamme tehdä yhteiskunnistamme inhimillisempiä. Jokainen voi pyrkiä kuuntelemaan ja tukemaan edes yhtä lähimmäistä: lasta josta kukaan ei huolehdi, nuorta, jolla ei ole työtä eikä toivoa, vähäosaista tai vanhusta.

Rakastamisen valitseminen, toivon valitseminen. Kulkiessamme sinnikkäästi tätä tietä saamme yllättäen huomata, että Jumala on valinnut meistä jokaisen jo ennen kuin olemme tehneet mitään: ”Älä pelkää. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Minä olen sinun Jumalasi. Olet arvokas minun silmissäni, olet kallis ja rakas.” [II]
Rukouksessa asetamme itsemme ja meille uskotut ihmiset hyvää tahtovan Jumalan silmien eteen. Jumala toivottaa meidät tervetulleiksi sellaisina kuin olemme, hyvine puolinemme mutta myös sisäisten ristiriitojen ja jopa virheittemme kanssa.

Evankeliumi vakuuttaa meille, että heikkouksistamme voi tulla oviaukko, jonka kautta Pyhä Henki pääsee meidän elämäämme.

Kolmekymmentä vuotta sitten veli Roger kirjoitti Kolkatassa: ”Rukous on sinulle rakastamisen lähde. Luovu itsestäsi, ruumiistasi ja hengestäsi, täydellisen epäitsekkäästi. Käy päivittäin läpi joitakin rivejä Raamatusta, jotta pääsisit olemaan kasvokkain Toisen kanssa, Ylösnousseen Herran kanssa. Anna Kristuksen elävän sanan syntyä hiljaisuudessa sinussa, ja pane se sitten heti käytäntöön.”

Lähtiessään Kolkatasta hän lisäsi:
”Nyt lähdemme, löydettyämme syvän kurjuuden ytimestä erään kansan hämmästyttävän elinvoimaisuuden. Lähdemme kohdattuamme toisenlaisen tulevaisuuden todistajia, tulevaisuuden, joka koskee kaikkia. Jumalan kansalla on yksi aivan erityinen mahdollisuus vaikuttaa tähän tulevaisuuteen: Jumalan kansa on levinnyt kaikkialle maailmaan, ja siksi se pystyy toimimaan vertauskuvana jakamisesta ihmiskunnan perheessä. Tässä vertauksessa tulee olemaan riittävästi voimaa levitä itsestään, voimaa ravistella kaikkein jäykimpiäkin rakenteita ja luoda perheyhteys ihmisten välille.” [III]

Tuo veli Rogerin vetoomus on tänään ajankohtaisempi kuin koskaan. Kristittyjä elää kaikkialla maailmassa, ja he voivat ylläpitää toivoa, joka koskee kaikkia. Heidän tulee juurruttaa elämänsä tähän ihmeelliseen uutiseen: Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen ihmiskuntamme ei enää ole hajallaan.

Kuinka voimme olla maailmassa rakkauden Jumalan todistajia, jos annamme kristittyjen välisen erillisyyden jatkua? Meidän on uskallettava lähteä kohti näkyvää yhteyttä! Kun yhdessä käännymme Kristuksen puoleen, kun yhdessä kokoonnumme rukoilemaan, Pyhä Henki jo yhdistää meitä. Nöyrästi, rukouksessa opimme jatkuvasti kuulumaan toisillemme. Olemmeko tarpeeksi rohkeita lopettamaan toiminnan, joka ei ota huomioon toinen toistamme?

Mitä lähemmäksi me tulemme Kristusta ja evankeliumia sitä lähemmäksi tulemme toisiamme.
Lahjojen vaihtokauppa tulee mahdolliseksi vastavuoroisesta vieraanvaraisuudesta. Kaikki nämä lahjat ovat elintärkeitä tänään, jotta saamme evankeliumin äänen kuulumaan. Ne, jotka ovat kiinnittäneet luottamuksensa Kristukseen ovat kutsuttuja jakamaan yhteyttään kaikille. Ja Jumalan ylistys voi puhjeta esille.
Näin evankeliumin kaunis vertaus tulee eläväksi: Pienestä sinapinsiemenestä tulee puutarhan suurin kasvi, johon taivaan linnut voivat rakentaa pesänsä. [V]Kristukseen juurtuneina me havaitsemme kyvyn olla avoimina kaikille, myös heille, jotka eivät usko Häneen tai eivät välitä Hänestä. Kristus itse oli kaikkien palvelija; hän ei nöyryytä ketään.
Enemmän kuin koskaan meillä on tänään mahdollisuus elää kansallisten rajojen ylittävässä yhteydessä. Jumala antaa meille henkäyksensä, Pyhän Henkensä. Ja me rukoilemme: ”Johdata meitä rauhan tiellä. [V]

1 Palvelutehtävänsä alussa Paavi Benedictus XVI kirjoitti “Kaikki ihmiset kuuluvat yhteen ja samaan perheeseen” (Message for World Day of Peace, 2006) Kolkatassa kristityt ovat vähemmistö muiden suurten uskontojen keskuudessa. Uskontojen välillä oleva jännitys on ajoittain johtanut Intiassa väkivaltaan. Silti keskinäinen kunnioitus on uskontojen välisten suhteiden ydintä. Kaikkien perinteiden juhlia kunnioitetaan ja niissä voi olla myös mahdollisuus jakamiseen.

2 Eräs nuori mies Libanonista - perheen isä- kirjoitti meille, kun pommitukset Lähi -Idässä olivat kiihkeimmillään: “Sydämen rauha on mahdollista! Kun on kokenut nöyryytystä, on suuri houkutus vastata samalla mitalla takaisin. Huolimatta kärsimyksestä ja kasvavasta vihasta, huolimatta siitä koston halusta, joka puhkeaa esiin kun olemme heikoimmillamme, minä uskon rauhaan. Kyllä, rauhaan tässä ja nyt!”

3 Muutamat Taizén veljet ovat asuneet kolmekymmentä vuotta Bangladeshissa ihmisten kanssa, joista melkein kaikki ovat muslimeja. He jakavat elämänsä niiden kanssa, jotka ovat köyhimpiä ja hylätyimpiä. Yksi veljistä kirjoitti: “Aina vain selvemmäksi käy, että niissä, jotka yhteiskunta on hylännyt heidän heikkoutensa tai näennäisen hyödyttömyytensä vuoksi, on Jumalan läsnäolo maailmassa. Jos me otamme heidät vastaan, he vievät meitä yhä enemmän kohti sydämen yhteyttä ja yhä enemmän pois kilpailun maailmasta. Bangladeshin kulttuurien ja uskontojen kirjavuudessa meidän läsnäolomme haluaa olla merkki siitä, että palvelu haavoittuvaisten veljiemme ja siskojen keskuudessa voi aukaista tien rauhaan ja yhteyteen.”
Se mitä äiti Teresa aloitti Kolkatassa, loistaa vielä tänäänkin hänen sisariensa kautta. Köyhistä huolehtiminen ja heidän rakastaminen ovat selviä merkkejä Jumalan rakkaudesta. Kaikissa ilmansuunnissa monet muutkin kulkevat tätä samaa solidaarisuuden tietä; missä olisimmekaan ilman heitä tässä maailmassa?

4 Ennemmin tai myöhemmin eriarvoisuudet johtavat väkivaltaan. 20% maailman väestöstä asuu kehittyneissä maissa ja he käyttävät 80% maailman luonnon voimavaroista. Vastuullinen energiavarojen ja puhtaan juomaveden käyttö on yhä kiireellisempi ja välttämättömämpi haaste .

5 Veli Rogerin hautajaisissa Grande Chartreusen priori Marcellin Theeuwes, kirjoitti: ”Veli Roger piti haavoittuvuutta sinä Jumalan suosimana ovena, jota Jumala itse käytti tullakseen luoksemme ja ollakseen meidän keskuudessamme. Veli Rogerin kuoleman dramaattiset olosuhteet ovat vain ulkoinen merkki, joka auttaa tuomaan yhä enemmän ilmi tämän haavoittuvuuden”. (Katso myös 2 Kor.12:10.)

6 Eräs neljännen vuosisadan kristitty ilmaisi erinomaisesti miten rukous ja sitoutuminen täydentävät toisiaan. Hänen mielestään ehtoolliseen osallistuminen kutsuu solidaarisuuteen köyhien kanssa: “Kunnioitatko Vapahtajan ruumista? Hän, joka sanoi ’Tämä on minun ruumiini’, sanoi myös: ’Te näitte, että olin nälkäinen ja ette antaneet meille ruokaa. Sen, minkä kielsitte yhdeltä näistä pienimmistä, sen te kielsitte myös minulta”. Joten kunnioittakaa Kristusta jakamalla omaisuutenne köyhien kanssa. (Johannes Krysostomos, Saarna 50 Matteuksen evankeliumin pohjalta)

7 Jo ensimmäisen vuosisadan kristityt, jotka olivat pieni vähemmistö maailmassa, olivat vakuuttuneita tästä: Kristus tuhosi ihmisten välillä olevan muurin antamalla elämänsä ristillä. (Katso myös Ef. 2:14-16)

8 Eräs Palestiinassa asuva kuudennen vuosisadan kristitty kirjoitti näin: “Kuvittele, että maailma on ympyrä, jossa Jumala on keskus ja sen säteet ovat kaikki ne eri tavat, miten ihmiset elävät. Kun ne, jotka haluavat tulla lähemmäksi Jumalaa, kulkevat kohti keskusta, tulevat he samalla lähemmäksi toisiaan. Mitä lähemmäksi he tulevat Jumalaa, sitä lähemmäksi he tulevat toisiaan. Ja mitä lähemmäksi he tulevat toisiaan sitä lähemmäksi he tulevat Jumalaa.” (Dorotheus Gazalainen)

9 Kirkon suhde toisiin uskontoihin on saneltu kahdenlaisella kunnioituksella: kunnioitus ihmistä kohtaan, kun hänen etsii vastauksia elämän syvimpiin kysymyksiin sekä kunnioitus Hengen tekoihin ihmisessä. (…) Jokainen aito rukous on Pyhän Hengen yllyttämä, Hänen, joka on salatusti läsnä jokaisessa ihmissydämessä.” (Johannes Paavali II, Redemptoris missio)
Kristittyinä emme voi pitää salassa sitä asiaa, että uskomme keskus on Kristus Jeesus. Hän yhdistää meitä Jumalaan ainutlaatuisella tavalla (Katso 1 Tim 2:5). Tämä ei tee aitoa vuoropuhelua mahdottomaksi vaan päinvastoin, tämä tosiasia sitoo meidät siihen. Näin on, koska Jeesus on ainutlaatuinen juuri hänen nöyryytensä takia. Sen takia emme koskaan voi väheksyä ketään hänen nimessään, vaan päinvastoin: voimme ottaa heidät vastaan ja suostua siihen, että he ottavat meidät luokseen.

10 Yksi niistä joka voi kannustaa meitä tällä tiellä on Dietrich Bonhoeffer. 20. vuosisadan pimeimpinä hetkinä hän kuoli marttyyrina. Muutama kuukausi ennen kuolemaansa hän kirjoitti vankilassa nämä sanat, joita me tänään laulamme Taizéssä:
“Jumala, ymmärräthän minun ajatukseni./ Sinussa on valo, etkä Sinä unohda minua. / Sinussa on apu, sinussa on kärsivällisyys. / En ymmärrä Sinun teitäsi, mutta sinä tunnet mikä on minun tieni.”

[IMatt. 25:40.

[IIJes. 43:1-4

[IIIVeli Roger, Kirje Jumalan kansalle, 1976

[VKatso Luuk 13: 18-21

[VKatso Luuk 1:79

Printed from: http://www.taize.fr/fi_article4433.html - 20 October 2019
Copyright © 2019 - Ateliers et Presses de Taizé, Taizé Community, 71250 France