Nuorten aikuisten tapaamiset 2009

Nuorten tuominen Taizéhen

Nuoret tapaavat toisiaan Taizéssä asuvan veljien yhteisön ympärillä. Jokaisen tulisi siksi olla valmis osallistumaan yhteisöelämän rytmiin koko viikon ajan - kokoontumaan veljien kanssa rukoukseen kolmesti päivässä, liittymään muista maista tulleisiin aterioilla, pienryhmäkeskusteluissa ja käytännön tehtävissä (ruoan tarjoilussa, tiskaamisessa jne.), elämään yksinkertaisissa oloissa, kunnioittamaan hiljaisuutta kirkon ympärillä ja muuallakin, varsinkin yöllä... Löydät päivittäisen ohjelman sivulta "Mistä tapaamisissa on kyse?". Meille on tärkeää, että jokainen, joka tulee Taizéhen, tekee sen omasta vapaasta tahdostaan.

- 17-29 -vuotiaat: Tapaamiset on suunnattu ennen kaikkea tälle ikäryhmälle ja niitä järjestetään läpi vuoden viikon tai viikonlopun pituisina.
- 25-35 -vuotiaat: Tapaamisia järjestetään erikseen tälle ikäryhmälle tiettyinä viikkoina (pääsiäisen aikaan ja heinä-elokuussa).
- 15-16 -vuotiaat: voivat osallistua tapaamisiin, kunhan mukana on kylliksi ryhmänvetäjiä, viikon tai viikonlopun (mieluiten torstai-illasta sunnuntaihin) ajan.
- alle 15-vuotiaat: voivat osallistua vain perhetapaamisiin yhdessä vanhempiensa kanssa.

Päivämäärät

Tapaamiset kestävät koko viikon, sunnuntain iltapäivästä seuraavaan sunnuntaihin, jolloin ne päättyvät aamupäivän ehtoollismessuun (lukuun ottamatta pääsiäisen ja helluntain viikonloppuja, jolloin tulo- tai lähtöpäivä on maanantai). Jos et voi tulla koko viikoksi, voit tulla viikonlopuksi. Yritä silloin päästä paikalle torstaina tai perjantaina ja viivy sunnuntaihin.

Suosittelemme että viivyt ainakin kolme kokonaista päivää. Yhteiselämän rytmiin ja kansainvälisiin kohtaamisiin pääsee sisälle parhaiten, kun viipyy koko viikon.

Ole hyvä, ota meihin yhteyttä ennen kuin lyöt lukkoon suunnitelmasi ryhmän tuomisesta viikoksi tai viikonlopun tapaamiseen - erityisesti jos kyse on koululaisryhmästä. Jos mukaan tulevien ihmisten lukumäärä tai matkanne päivämäärät muuttuvat tai jos teidän on peruutettava tulonne, tiedottakaa siitä nopeasti tekemällä korjaukset ilmoittautumislomakkeeseenne.

Mukana majoittuvat aikuiset ja yhteyshenkilöt

Jos tuotte 15-16 -vuotiaita, suosittelemme että mukana on aikuinen (mieluiten 20-29 -vuotias) jokaista majoittuvaa viittä nuorta kohden (tytöt ja pojat erikseen). Älkää epäröikö ottaa yhteyttä, jos tämä suositus tuottaa teille hankaluuksia.

Tarvitaan myös yksi (ei useampia) yhteyshenkilö (hänkin mieluiten 20-29 -vuotias) jokaista seitsemää nuorta kohden auttamaan päivän toiminnoissa. Mukana majoittuvat aikuiset ja yhdyshenkilöt voivat olla samoja tai eri vetäjiä. He voivat maksaa saman osallistumismaksun kuin nuoret aikuiset

Kolmekymmentä täyttäneet aikuiset, joita ei päivisin tarvita yhteyshenkilöinä, osallistuvat aikuisten tapaamisiin.

Jos tuotte ryhmän yli 17-vuotiaita, yrittäkää ennen Taizéhen saapumista löytää yksi nuori jokaista seitsemää kohden yhteyshenkilöksi. Heidän tulisi ilmoittautua silloin, kun viikon ohjelma esitellään ryhmälle vastaanotossa.

- Muut yli 30-vuotiaat, jotka eivät ole tuoneet omaa telttaa, nukkuvat usean hengen makuusaleissa tai 2-3 vuoteen huoneissa, iästä ja huoneiden saatavuudesta riippuen. (Useimmat majoittuvat parin kilometrin päässä sijaitsevissa kylissä, erillään nuorten majoituksesta.) Ks. tiedotetta sivulta Lisätietoa: Aikuiset.

- Emme voi tarjota majoitusta bussien kuljettajille. Linja-autoja ei myöskään voi pysäköidä Taizén alueelle. Voimme lähettää yksityiskohtaiset tiedot lähiseutujen hotelleista.

Huomautuksia

- Jos voitte tulla ainoastaan viikonlopuksi, yrittäkää päästä paikalle torstai-illaksi. Vasta lauantaiaamuna tulevien on vaikea päästä mukaan tapaamisen rytmiin.
- Raamattumietiskelyjä on joka päivä jonkun yhteisön veljen johdolla: muistuttakaa jokaista oman Raamatun tuomisesta mukaan. Pieniä keskinäisen jakamisen keskusteluryhmiä johtavat nuoret itse.
- Jos tuotte mukananne alle 18-vuotiaita, ottakaa mukaan vanhempien allekirjoittama suostumus siltä varalta, että tarvitaan sairaala - tai muuta lääketieteellistä hoitoa. Voimme lähettää sitä varten valmiin lomakkeen, jos tarvitsette sellaista.
- Yksi ehto Taizéhen tulolle on, että ette järjestä mitään retkiä (ei edes muutaman tunnin mittaista) yhteisön ulkopuolelle. Sellaiset väistämättä keskeyttävät yhteisen kokoontumisen ja tuottavat pettymyksen niille, jotka ovat tulleet mukaan suurin toivein ja sitoutuneina koko viikon yhdessäoloon.
- Voi olla hyvä idea järjestää ryhmälle yhteinen tapaaminen oleskelunne aikana. Valitkaa sellainen ajankohta, joka ei häiritse osallistumista yleiseen ohjelmaan.
- Turvallisuussyistä älkää tuoko kaasukeittimiä tai valaisimia älkääkä käyttäkö kynttilöitä. Jos jollakulla on niitä mukanaan, jättäkää ne säilöön La Moradaan (= talo Taizéssä) ja noutakaa ne sieltä ennen lähtöänne. Tehkää tämä ennen tuloanne selväksi kaikille.
- Taizéssä voi ostaa tai käyttää alkoholijuomia ainoastaan Oyakissa. Jos ryhmänne jäsenillä on mukanaan alkoholijuomia, kehottakaa heitä jättämään ne La Moradaan ja hakemaan ne sieltä ennen lähtöänne. Selittäkää tämäkin kaikille.

Ilmoittakaa tulostanne alustavasti mahdollisimman pian käyttäen ilmoittautumislomaketta on-line registration! Voitte käyttää sitä, vaikka ette vielä tiedäkään, kuinka monta nuorta kanssanne on tulossa.

Printed from: http://www.taize.fr/fi_article5536.html - 18 December 2017
Copyright © 2017 - Ateliers et Presses de Taizé, Taizé Community, 71250 France