Veli Alois 2009

Kirje Keniasta

Noin 7 000 nuorta eri puolilta Keniaa, kuten myös muualta Afrikasta ja toisiltakin mantereilta, kokoontui Nairobiin 26.–30. marraskuuta 2008. Kyseessä oli järjestyksessään toinen Taizén yhteisön Afrikassa järjestämä kansainvälinen kokous. Ensimmäinen pidettiin Johannesburgissa Etelä-Afrikassa vuonna 1995.
 
Nairobin tapaamista, joka oli yksi etappi ”luottamuksen pyhiinvaelluksella maan päällä”, isännöi yli 80 seurakuntaa Nairobin eri kirkoista. Tavoitteena oli auttaa ihmisiä luomaan veljellisempiä suhteita keskenään ja pääsemään niiden väärinymmärrysten taakse, joita kansakuntien välisen yhteydenpidon puute ja menneisyyden haavat yhä itsepintaisesti pitävät yllä.
 
Taizén yhteisö on ollut läsnä Afrikan mantereella 55 vuotta. Pieni joukko Taizén veljiä on jakanut siellä jokapäiväistä elämää kaikkein köyhimpien kanssa. Vuosien mittaan veljiä on asunut Algeriassa, Norsunluurannikolla, Nigerissä, Ruandassa ja Keniassa. Muutama veli on nyt asunut 16 vuoden ajan Senegalin pääkaupungin Dakarin eräässä pääosin islamilaisessa kaupunginosassa.
 
Kapkaupungin (Etelä-Afrikan tasavalta) anglikaanien emeritusarkkipiispa Desmond Tutu kirjoittaa:
 
”Juuri Afrikassa ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus löytävät syvimmän merkityksensä ja juuri siellä luottamuksen ja sovinnon rakentaminen on jatkuvaa todellisuutta päivästä päivään… Me olemme kaikki Jumalan lapsia eikä Kristuksessa ole ruandalaista tai kongolaista, burundilaista tai kenialaista, nigerialaista tai eteläafrikkalaista: Olemme kaikki yhtä Jeesuksessa Kristuksessa. Tiedän, että Taizén yhteisö julistaa tätä samaa sanomaa ja seisoo rinnallamme, kun pidämme sitä esillä kotimaassamme Etelä-Afrikassa, eri puolilla Afrikkaa ja kaikkialla maailmassa, jossa muukalaisia kohtaan tunnettuja pelkoja täytyy yhä virittää ystävyyden, sovinnon ja luottamuksen taajuudelle.”
 
Koettelemukset eivät ota pois afrikkalaisten omanarvontuntoa, minkä voi havaita erityisen selvästi kaikkein köyhimpien keskuudessa. Elämisen vaikeudet eivät karkota iloa, ja vaikka tulevaisuus näyttäisi synkältä, se ei estä pistämästä tanssiksi. Monet kieltäytyvät antamasta periksi ja vaipumasta epätoivoon. Naiset astuvat tässä usein etulinjaan: kekseliäisyytensä ja sinnikkyytensä voimin he ottavat hoitaakseen monia kodin ja yhteiskunnan tehtäviä.
 
Lukuisat ihmiset jatkavat rohkeasti sovinnontekoa ja rauhan rakentamista siitäkin huolimatta, että hajaannus ja epäsopu repivät Afrikan mannerta erilleen. Kristittyjä kutsutaan pitämään kiinni lujasti tästä toivosta: sitoutuminen Kristukseen kasteen liitossa on vahvempi kuin mikään erottava tekijä. Jotkut afrikkalaiset kristityt ovat maksaneet tästä uskon vakuuttuneisuudesta hengellään.
 
Kädessäsi on veli Aloisin vuodelle 2009 kirjoittama Kenian kirje. Se julkaistiin 40 000 nuorta yhteen koonneessa nuorten aikuisten Euroopan kokouksessa Brysselissä joulukuun 2008 lopulla.

Kaikkialla maailmassa yhteiskunnat ja ihmisten käyttäytymistavat muuttuvat nopeasti. Samaan aikaan, kun kehityksen mahdollisuudet ovat ennennäkemättömät ja moninkertaiset entiseen verrattuna, myös epävakaisuus kasvaa ja huoli tulevasta täyttää ihmisten mielet.
 [1]

Jotta tekninen ja taloudellinen kehitys kulkisivat paremmin käsi kädessä inhimillisyyden kanssa, on välttämätöntä etsiä syvempää tarkoitusta olemassaolollemme. Ihmisten seistessä kasvotusten uupumuksensa ja avuttomuutensa kanssa ilmoille nousee kysymys: Mikä on se lähde, josta ammennamme voimaa elämäämme?

Jo vuosisatoja ennen Kristusta profeetta Jesaja ilmaisi, mikä tuo lähde on, kun hän kirjoitti: ”Mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.” [2]

Yhä harvemmat ihmiset löytävät nykyisin tämän lähteen. Jumalan nimi on ladattu täyteen erilaisia väärinkäsityksiä tai koko nimi on muuten vain unohdettu. Voisiko uskon katoamisella ja elämänhalun menettämisellä olla yhteyttä toisiinsa?

Miten voimme raivata pois minkä tahansa asian, joka tukkii meiltä tien lähteelle? Olemalla tarkkaavaisia Jumalan läsnäololle. Siitä saamme toivoa ja iloa. Ja niin lähde alkaa taas virrata ja elämäämme tulee tarkoitus. Kykenemme ottamaan vastuun elämästämme – ottamalla sen vastaan niin kuin lahjan ja antamalla sen vuorostamme eteenpäin niille, jotka on meille uskottu.

Vaikka meillä olisi hyvin vähän uskoa, siellä missä emme enää elä keskittyneinä itseemme, tapahtuu täydellinen suunnanmuutos. Avaamalla sydämemme portit Jumalalle valmistamme Hänelle tietä myös monien muiden ihmisten luokse.

Vastuun ottaminen elämästämme

Kyllä, Jumala on läsnä jokaisessa ihmisessä, olivatpa he uskovia tai eivät. Raamattu kuvaa aivan ensimmäiseltä sivulta lähtien kauniisti ja runollisesti, millaisen lahjan Jumala valmistaa oman elämänsä henkäyksestä jokaiselle ihmisolennolle. [3]

Jeesus paljasti maanpäällisellä elämällään Jumalan äärettömän rakkauden jokaista ihmistä kohtaan. Antamalla itsensä äärimmäiseen loppuun saakka Hän päästi Jumalan ”kyllä-sanan” tunkeutumaan inhimillisten olosuhteittemme syvyyksiin saakka. [4] Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen emme voi enää joutua epätoivoon maailmamme tai itsemme vuoksi.

Ylösnousemuksesta alkaen Jumalan henkäys, Pyhä Henki, annettiin meille ikuisiksi ajoiksi. [5] Hengellään, joka asuu sydämissämme, Jumala sanoo ”kyllä” sille mitä olemme. Emme koskaan väsy kuulemasta näitä profeetta Jesajan sanoja: ”Vaan sinun nimesi on oleva Rakastettuni ja maasi nimi Puolisoni.” [6]

Suostukaamme siis siihen, mitä olemme ja mitä emme ole; ottakaamme vastuuta jopa siitä, mitä emme ole valinneet mutta mikä tekee meistä niitä ihmisiä, joita olemme. [7] Uskaltautukaamme luovuuteen senkin kanssa, mikä ei ole täydellistä. Ja me tulemme löytämään vapauden. Jopa tuntiessamme itsemme ylikuormitetuiksi voimme ottaa elämämme vastaan lahjana ja jokaisen päivän Jumalan päivänä. [8]

Meidät johdatetaan ulos itsestämme

Jos Jumala on meissä, hän myös kulkee edellämme. [9] Hän ottaa meidät sellaisina kuin olemme, mutta hän myös vetää meidät ulos itsestämme. Ajoittain hän tulee sekoittamaan elämäämme, kaataa suunnitelmamme ja hankkeemme kumoon. [10] Jeesuksen elämä auttaa meitä katsomaan asioita tällä tavoin.

Jeesus antoi Pyhän Hengen johdattaa itseään eteenpäin. Hän ei koskaan lakannut puhumasta Jumalan, Isänsä, näkymättömästä läsnäolosta. Se oli perusta hänen vapaudelleen, joka vei hänet antamaan elä-mänsä rakkauden tähden. Jeesuksen kohdalla suhde Jumalaan ja vapaus eivät sulkeneet toisiaan pois vaan vahvistivat toisiaan. [11]

Meissä kaikissa on jonkin absoluuttisen kaipaus; tavoittelemme sitä koko olemuksellamme – ruumiilla, sielulla ja hengellä. Rakkauden jano polttaa jokaista ihmistä, pikkulapsista vanhuksiin. Suurinkaan ihmisten välinen läheisyys ei voi kokonaan tyydyttää sitä.

Koemme tällaisen kaipauksen usein jonkin puuttumisena tai tyhjyytenä. Kaipaus voi joskus aiheuttaa sen, että huomiomme siirtyy vääriin asioihin. Mutta kaipaus ei missään tapauksessa ole poikkeustila, vaan se on osa olemustamme. Se on lahja; jo siihen sisältyy meille Jumalan kutsu avautumiseen.

Jokaista ihmistä siis kutsutaan kysymään itseltään, mitä askelia eteenpäin minua nyt pyydetään ottamaan? Välttämättä kyse ei ole siitä, että ”tekisimme enemmän”. Meitä kutsutaan rakastamaan enemmän. Ja koska rakkaus vaatii koko olemuksemme tullakseen ilmi, meidän tehtävämme on etsiä tapoja olla huomaavaisia lähimmäistämme kohtaan. Tässä asiassa emme saa viivytellä.

Tehkäämme se vähä, mitä voimme

Toistemme auttaminen uskon syventämiseen

Liian monet nuoret kokevat yksinäisyyttä sisäisellä matkallaan. Jo kaksi tai kolme ihmistä voi tukea toisiaan keskenään jakaen ja yhdessä rukoillen, myös niiden kanssa, jotka myöntävät olevansa lähempänä epäilemistä kuin uskoa. [12]

Tällainen jakaminen on hyvin vahvistavaa, kun se tapahtuu paikallisen kirkon yhteydessä. [13] Kirkko on yhteisöjen yhteisö, jossa kaikki sukupolvet kokoontuvat ja jossa ihmiset eivät valitse toisiaan. Kirkko on Jumalan perhe, yhteys joka vetää meidät pois erillisyydestä. Siellä meidät toivotetaan tervetulleiksi; siellä Jumalan ”kyllä” meidän olemassaolollemme tulee todeksi; siellä me löydämme Jumalan korvaamattoman lohdutuksen. [14]

Jospa seurakunnat ja nuorten ryhmät olisivat ennen kaikkea sydämellisen ystävällisyyden ja luottamuksen paikkoja, vieraanvaraisuuden paikkoja, joissa me huomaamme kaikkein heikoimpien tarpeet!

Yhteiskunnallisen lokeroitumisen tuolle puolen

Jos aiomme osallistua yhtenäisemmän ihmiskuntaperheen rakentamiseen, eikö silloin yksi keskeisimmistä tehtävistämme ole katsoa tätä maailmaa ”alhaalta käsin”? [15] Tällä tavalla katsomalla pystymme näkemään elämän suuren yksinkertaisuuden.

Yhteydenpito ihmisten välillä muuttuu koko ajan helpommaksi, mutta siitä huolimatta yhteiskuntien lokeroituminen ei vähene. Molemminpuolisen välinpitämättömyyden uhka kasvaa jatkuvasti. Astukaamme pois kaikesta sellaisesta, joka pitää meitä erillään! Menkäämme lähemmäksi kärsiviä! Käykäämme laiminlyötyjen ja kaltoin kohdeltujen luona! Muistakaamme maahanmuuttajia, jotka ovat niin lähellä meitä, mutta silti usein samalla niin kaukana! [16] Siellä, missä kärsimys kiristää otettaan, versoo usein myös entistä enemmän toivon merkkeinä tuikkivia käytännön hankkeita.

Voidaksemme taistella epäoikeudenmukaisuutta ja ristiriitojen uhkaa vastaan ja rohkaistaksemme toisiamme aineellisen hyvän jakamiseen meidän on välttämätöntä hankkia erilaisia taitoja. Voimme palvella toisiamme myös sillä, että jatkamme hellittämättä opintojamme tai ammatillista koulutustamme.

Jos köyhyys ja epäoikeudenmukaisuus ottavatkin helposti nähtäviä, järkyttäviä muotoja, on myös olemassa toisenlaista köyhyyttä, joka ei ole yhtä näkyvää. Yksi tällaisen köyhyyden muoto on yksinäisyys. [17]

Toisinaan ennakkoluulot ja väärinkäsitykset siirtyvät sukupolvelta toiselle ja saattavat johtaa väkivaltaisiin tekoihin. Kohtaamme ehkä myös harmittomalta vaikuttavaa väkivaltaa, joka kuitenkin saa aikaan suurta vahinkoa ja nöyryyttää toisia. Esimerkiksi pilkkaaminen on tällaista väkivaltaa. [18]

Missä tahansa olemmekin, ja olimmepa sitten yksin tai muiden seurassa, etsikäämme käytännön tekoja, joilla voimme lievittää käsillä olevaa ahdinkoa. Näin tulemme tuntemaan Kristuksen läsnäolon sellaisissakin paikoissa, joista emme sitä odottaisi löytävämme. Kuolleista nousseena Hän on läsnä ihmisten keskuudessa. Hän kulkee edellämme myötätunnon tietä. Ja jo nyt, Pyhän Hengen kautta, hän uudistaa maan kasvot.

Veli Alois

[1Maailmantalouden kasvusta ja kehityksen tuomista toiveista huolimatta slummit laajenevat monissa maissa sen sijaan, että ne pienenisivät. Työttömyys musertaa alleen ihmisiä, erityisesti nuoria. Afrikassa nopea tekninen kehitys uhkaa tukahduttaa vähittäin tapahtuvan kehityksen perinteen, joka on kantanut sikäläisessä elämänmuodossa hyvää hedelmää. Sen lisäksi yhteishenki on vähenemässä perheenjäsenten ja samaan etniseen ryhmään kuuluvien ihmisten kesken. Miten tämä arvo, solidaarisuus, voidaan herättää taas henkiin ja ulottaa aiempaa laajemmalle perheiden ja etnisten ryhmien rajojen yli? Se auttaisi vähentämään monien nuorten halua muuttaa pois kotimaastaan korkeamman elintason maiden houkutusten perässä. Näillä nuorilla muuttajilla ei aina ole kykyä arvioida, mitä heidän päätöksestään voi seurata.

[2Jes. 40:31. Uupumus oli jo todellisuutta, kun nämä sanat sanottiin: ”Minä sanoin: ’Turhan takia olen itseni uuvuttanut, tyhjään olen haaskannut voimani’.”(Jes. 49:4) Ja vielä: ”Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat.” (Jes. 40:30) Mutta profeetta herättää toivon jälleen: ”Herra on ikuinen Jumala, koko maanpiirin luoja. Ei hän väsy, ei uuvu…hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa.” (Jes. 40:28–29).

[3On totta, että monet esteet uhkaavat tukahduttaa elämäämme: epäoikeudenmukaisuus kaikissa muodoissaan, väkivalta ympärillämme ja sisimmässämme, kilpailuhenki, virheemme, erilaisuuden pel-komme tai pelkomme tulla suljetuksi erilaisuuteen, itseluottamuksen puutteemme…

[4Afrikan laajoilla seuduilla, esimerkiksi masai-kristittyjen parissa, Kristus nähdään vanhempana veljenä. Tämä vastaa alkukristittyjen ilmaisua: Kristus on ”vanhin monista veljistä ja sisarista” (Room. 8:29). Kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan Jeesus kulkee perheen ja etnisen solidaarisuuden tuolle puolen. (Ks. Kol. 1:18–20)

[5Raamatun kielissä ”henkäys” ja ”henki” ovat samoja sanoja. Profeetat ilmoittivat, että Pyhän Hengen kautta Jumala itse tulisi asumaan ihmisissä (Hes. 36:26–27). Jeesuksen tulemisen kautta, hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta Pyhä Henki on annettu ”ilman mittaa” (Joh. 3:34). Ylösnousemisesta lähtien Jumalan Henkäys on tehnyt jatkuvasti työtä ihmisyyden keskellä, niin että eräänä päivänä se voi muodostaa yhden Ruumiin Kristuksessa.

[6Jes. 62:1–4.

[7Vastuun ottaminen vallitsevasta todellisuudesta ei tarkoita kaiken hyväksymistä tai passiivista alistumista sille, mitä tapahtuu. Meidät saatetaan johdattaa vastustamaan jotakin epäoikeudenmukaista tilannetta tai arvostelemaan sitä ankarasti.

[8Yksi Veli Rogerin varhaisimmista kirjoista on nimeltään Living in God’s Today (vuodelta 1958). Veli Roger oli vakuuttunut siitä, että uskovien on tärkeää olla täysillä läsnä senhetkisessä yhteiskunnassa ennemmin kuin paeta kaihomielisinä menneisyyteen tai haikailla kuvitteelliseen tulevaisuuteen. Vain nykyhetkessä voimme kohdata Jumalan ja juurruttaa elämämme Häneen.

[9Afrikkalainen kristitty Pyhä Augustinus kirjoitti rukouksessaan 300-luvulla: ”Sinä olit minussa sisempänä kuin sisin osani; ja ylempänä kuin ylin osani” (Tunnustukset, Kirja III, 6, 11).

[10”Eivätkä teidän tienne ole minun teitäni”, sanoo Herra (Jes. 55:8). Myös neitsyt Maria suostuu katsomaan tämän hetken tapahtumia kauemmas, jopa poikansa käsittämätöntä kuolemaa kauemmas, yhä uskoen, että Jumala on uskollinen lupaukselleen elämästä.

[11Piispainkokouksessa, joka pidettiin Roomassa lokakuussa 2008, Mechelen-Brysselin arkkipiispa, kardinaali Danneels julisti: ”Sanan voima edellyttää kuulijan vastauksen vapautta. Tämä on täsmälleen sitä voimaa, jota Jumalan Sanassa on. Se ei sulje pois kuulijan vapautta, vaan on sen perusta.”

[12Jeesus sanoi: ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” (Matt. 18:20)

[13Ensimmäiset kristityt ”noudattivat uskollisesti apostolien opetusta ja elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat” (Apt. 2:42). Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja joissakin Aasian maissa kristityt eivät kokoonnu vain seurakunnissa, vaan myös alueittain, kylittäin, pienissä kirkkoyhteisöissä. He rukoilevat yhdessä ja tarjoavat toisilleen tukea. Siinä on inhimillistä lämpöä ja kunkin yksilön henkilökohtaista sitoutumista, joka auttaa tekemään kirkosta todellisen yhteyden paikan.

[14Afrikassa kirkko nähdään usein Jumalan perheenä ja Jumala nähdään äitinä, joka lohduttaa. Jo profeetta Jesaja kirjoitti: ”Näin sanoo Herra: Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin minä teitä lohdutan” (Jes. 66:13) Katso myös Jes. 49:13–15. Jos näemme kirkon tällä tavoin, meidän on pakko pyrkiä sen ykseyteen. Emme voi alistua passiivisina siihen, että Jumalan perhe pysyy jakaantuneena lukemattomiin tunnustuskuntiin.

[15Saksalainen teologi Dietrich Bonhoeffer kuului varsin etuoikeutettuun yhteiskuntaluokkaan, mutta toisen maailmansodan aikana hänen osallistumisensa vastarintaliikkeeseen johti hänet vaarallisiin ti-lanteisiin sekä myöhemmin vankilaan ja kuolemaan. Vuonna 1943 hän kirjoitti:”Meille jää mittaamattoman arvokas kokemus, sillä olemme oppineet katsomaan maailmanhistorian suuria tapahtumia alhaalta käsin, ulkopuolelle jätettyjen näkökulmasta. Epäilyksen alaisten, väärin kohdeltujen, voimattomien, sorrettujen, halveksittujen ja kärsivien näkökulmasta.”

[16Vaikka nykypäivänä onneksi panostetaan uhanalaisten kulttuurien säilyttämiseen, on ymmärrettävä, ettei mikään kulttuuri kehity tyhjiössä. Globalisaation aikana kulttuurien sekoittuminen ei ole vain välttämätöntä yhteiskunnillemme, vaan siitä on myös etua.

[17Kenialainen sanonta muistuttaa meitä tästä: ”Ei ole olemassa ihmistä, josta ei voisi tulla orpoa”.

[18Taizén säännössä (vuodelta 1954) veli Roger kirjoitti: ”Pilkka, tuo arkielämän myrkky, on petollista, koska sen suojissa heitellään niin kutsuttuja totuuksia, joita ei uskalleta sanoa kasvotusten. Se on pelkuruutta, sillä se turmelee veljen ainutlaatuisuuden muiden silmissä.”

Download the Letter from Kenya in Adobe Acrobat format, as it appears in The Letter from Taizé:

Subscribe to the printed version of the Letter from Taiźe here.

Printed from: http://www.taize.fr/fi_article8836.html - 24 October 2017
Copyright © 2017 - Ateliers et Presses de Taizé, Taizé Community, 71250 France