Me pyydämme perheitä rekisteroitymään vasta tammikuun 17. jälkeen, samana vuonna kun he toivovat tulla Taizéhen.
Tarkistakaa Päivämäärät-sivulta, milloin perhetapaamiset pidetään tänä vuonna.
Perheet vastaanotetaan sunnuntaina klo 15:sta alkaen ja toivotetaan kotimatkalle seuraavana sunnuntaina puolenpäivän aikoihin. Poikkeuksen tekevät pääsiäinen ja helluntai, jolloin tulo- ja lähtöpäivä on maanantai. Lisäksi toivomme, että alle kaksivuotiaiden perheet eivät tule juuri ennen tai jälkeen pääsiäisen.
Päivämäärät

Ohjelma
Taizéhen tulijoiden odotetaan pysyvän paikalla koko vierailunsa ajan ja liittyvän päivittäiseen rytmiin, joka rakentuu kolmen yhteisen rukoushetken ympärille. Perheet tapaavat toisensa joka päivä Olindassa, talossa joka sijaitsee Ameugnyn kylässä 600 metrin päässä Taizéstä. Jokainen päivä alkaa jonkun yhteisön veljen pitämällä, vanhemmille suunnatulla raamattumietiskelyllä. Sitä seuraavat vanhempien keskusteluryhmät, ja niiden aikana nuoret vapaaehtoiset järjestävät lapsille ohjelmaa, kullekin ikäryhmälle erikseen.
Iltapäivisin lapsille ja vanhemmille on yhteistä ohjelmaa. Lopun aikaa perheet viettävät keskenään, niin että vanhemmilla ja lapsilla on tilaisuus vaihtaa ajatuksia päivän teemasta. Jotta kokemus olisi perheille yhteinen, vanhemmat katsovat itse lastensa perään. Lapset kulkevat vanhempiensa mukana kolmeen päivittäiseen rukoushetkeen Taizén kirkkoon. Kukin perhe valvoo vuorollaan kaikkein pienimpiä lapsia keskipäivän ja illan rukoushetkien aikana.
On tärkeää, että koko perhe jo tullessaan on valmistautunut viettämään viikon rukouksessa ja keskinäisessä jakamisessa.
Jos perhe ei voi tulla sinä aikana, jona perhetapaamisia järjestetään, tai ei pysty jäämään koko viikoksi, se osallistuu aikuisten tapaamisiin (enintään kolmen yön ajan, mieluiten torstaista tai perjantaista sunnuntaihin; oleskelu viikonlopun kahta puolta ei käy päinsä). Tässä tapauksessa vanhemmat organisoivat keskenään lasten kaitsemisen keskusteluryhmien ja yhteisten rukoushetkien aikana. Lapsille ei ole erikseen järjestettyä toimintaa. Sitä paitsi pyydämme, että lokakuussa vanhemmat eivät toisi yli kaksivuotiaita lapsia.
Viisitoista vuotta täyttäneet ja vanhemmat lapset osallistuvat samoihin tapaamisiin kuin muutkin nuoret. He myös aterioivat nuorten seurassa, mutta yöpyvät vanhempiensa kanssa, jos ovat 15-16 -vuotiaita.
Käytännön tietoja
Olindaan on Taizéstä 10 tai 15 minuutin kävelymatka; alle viisivuotiaille on parasta tuoda rattaat.
Viikon pituiseen perhetapaamiseen osallistuvien on mahdollista lämmittää vauvanruokaa yksinkertaisissa perustiloissa.
Älä tuo lemmikkejä mukanasi.
Saadaksemme mukavasti erilaisia ihmisiä tutustumaan toisiinsa, pyydämme että tulette korkeintaan kahden muun tuttavaperheen kanssa yhtä aikaa.