Kirje 2005
Rauhan TulevaisuusTämä Taizén veli Rogerin kirjoittama kirje on käännetty 55 kielelle, joista 24 on aasialaisia kieliä. Kirje julkistettiin nuorten aikuisten Euroopan kokouksessa Lissabonissa. Sitä käytetään pohdintojen lähtökohtana jokaviikkoisissa kokoontumisissa Taizéssa ja muissa paikoissa niin Euroopassa kuin muissa maanosissa vuoden 2005 aikana.
” Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Rauhan eivätkä tuhon ajatukset. Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” [1] Tänään monet ihmiset kaipaavat tulevaisuutta, jossa vallitsee rauha ja jossa ihmisten enää tarvitse pelätä väkivaltaisuuksia. Vaikkakin monet ovat tuskaisen rauhattomia tulevaisuuden edessä ja lamaantuneita, maailman eri puolilla on olemassa luovuutta täynnä olevia kekseliäitä nuoria. Nämä nuoret ihmiset kieltäytyvät alistumasta masennuksen valtaan. He tietävät, että Jumala ei ole luonut heitä passiivisuuteen. Heille elämä ei ole sokean kohtalon käsissä olemista. He tietävät, että skeptisyys ja itseluottamuksen puute halvaannuttavat ihmisolentoja. Sen tähden he toimivat koko olemuksellaan eivät suinkaan onnettoman vaan rauhan tulevaisuuden puolesta. Usein aavistamattaan he ovat luoneet teoillaan elämänsä valopisteiksi ympäristöön. Jotkut ovat rauhan ja luottamuksen kantajina kriisi – ja konfliktitilanteissa. He uskaltautuvat sillä tiellä eteenpäin silloinkin, kun koettelemukset ja epäonnistumiset painavat raskaasti heidän hartioitaan. [2] Joinakin kesäiltoina Taizéssa, kun taivas on täynnä tähtiä, voimme kuulla nuorten ääniä avointen ikkunoittemme läpi. Jatkuvasti me ihmettelemme, että nuoria on niin paljon. He etsivät, he rukoilevat. Ja me sanomme toisillemme: Heidän rauhan kaipuunsa ja luottamuksensa on näiden tähtien kaltaisia, ne ovat valopisteitä valaisemassa yötä. Me elämme aikana jolloin monet ihmiset kyselevät: mitä usko on? Usko on yksinkertaista luottamusta Jumalaan, välttämätön luottamuksen aalto, joka tulee lukemattomia kertoja elämämme aikana. Me kaikki voimme epäillä. Siinä ei ole mitään huolestuttavaa. Syvin kaipuumme on saada kuunnella Kristusta, joka kuiskaa sydämissämme:” Epäiletkö? Älä huolestu ! Pyhä Henki pysyy aina luonasi.” [3] Jotkut ovat yllätyksekseen huomanneet: Jumalan rakkaus saa täyttymyksensä myös epäilevässä sydämessä. [4] Eräs ensimmäisiä lauseita, jonka Kristus evankeliumeissa sanoo, on tämä: ”Autuaita ovat hengessä köyhät.” [5] Niin, autuaita ne jotka kurottautuvat yksinkertaisuuteen, sydämen ja elämän yksinkertaisuuteen. Yksinkertainen sydän haluaa elää tässä hetkessä ottaakseen vastaan jokaisen päivän Jumalan tänään-hetkenä. Eikö yksinkertaisuuden henki loista juuri hiljaisessa ilossa, myöskin hyväntuulisessa hilpeydessä? Yksinkertainen sydän ei yritäkään ymmärtää kaikkea uskosta ominpäin, vaan sanoo itselleen. ”Se mikä minun on vaikeata käsittää, ymmärtävät toiset paremmin ja he auttavat minua jatkamaan tietäni.” [6] Oman elämämme yksinkertaistaminen tekee meille mahdolliseksi jakaa omastamme niille joilla on vähemmän, lievittääksemme kärsimystä, siellä missä on sairautta, köyhyyttä, nälkää… [7] Henkilökohtainen rukouksemme on sekin yksinkertaista. Uskommeko että rukoillessamme tarvitsemme monia sanoja? [8] Emme. Toisinaan vain jotkut harvat sanat, ehkä äänettömät riittävät jättääksemme kaiken Jumalalle, niin rauhattomuutemme kuin toivommekin. Jättämällä itsemme Pyhälle Hengelle löydämme sen tien joka vie meidät rauhattomuudesta luottamukseen, [9] ja me sanomme hänelle: Pyhä Henki, auta meitä Niin Pyhä Henki sytyttää liekin sisimmässämme. Silloinkin kun se on lepattava liekki, se herättää kaipuun sydämessämme asuvaa Jumalaa kohtaan. Ja kaipaus Jumalaa kohti, sehän on jo eräs rukouksen muoto. Rukous ei vieraannuta meitä huolenpidostamme maailmasta. Päinvastoin, rukoushan on ensimmäinen askel vastuunotossamme: mitä syvemmin elämme yksinkertaisessa ja nöyrässä rukouksessa, sitä paremmin opimme rakastamaan ja sanomaan se todeksi elämällämme. Miten löydämme sen yksinkertaisuuden, joka on välttämätöntä elääksemme evankeliumista? Yksi Kristuksen lause antaa meille valoa. Eräänä päivänä hän sanoi opetuslapsilleen :” Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta.” [10] Kuka voikaan kertoa kaiken mitä lapset voivat välittää meille luottamuksellaan? [11] Me saamme rukoilla Jumalaa ja sanoa: ” Jumala, sinä rakastat meitä, tee meidät nöyriksi ihmisiksi, anna meille todellista yksinkertaisuutta rukoukseen, ihmissuhteisiimme toivottaessamme tervetulleiksi toisia…” Jeesus Kristus ei tullut maailmaan tuomitsemaan ketään, vaan avaamaan yhteyden teitä ihmisille. Kahdentuhannen vuoden ajan Kristus on ollut läsnä oleva Pyhän Hengen kautta [12] ja hänen salattu läsnäolonsa tulee kouraantuntuvaksi näkyvässä yhteydessä [13], joka vie yhteen naisia, miehiä ja nuoria, jotka on kutsuttu kulkemaan eteenpäin yhdessä erkanematta [14] Mutta tästä huolimatta historian kuluessa kristityt ovat kokeneet monia järisyttäviä tapahtumia: Tänään on kiire luoda uudelleen yhteys; sitä ei voi enää jatkuvasti siirtää hamaan tulevaisuuteen, ajan loppuun [15]. Tahdommeko tehdä kaiken voitavamme jotta kristityt havahtuisivat yhteyden henkeen? [16] On kristittyjä, jotka odottamatta tulevaisuuteen jo nyt ovat yhteydessä toinen toisensa kanssa sillä paikalla jossa he asuvat yksinkertaisesti ja mutkattomasti. [17] Elämällään he haluavat tehdä Kristuksen läsnä olevaksi monille muille. He tietävät, että Kirkko ei ole olemassa itsensä vuoksi vaan maailmaa varten antamassa sille ravintoa rauhan voimistumiseksi. ”Yhteys” on yksi kauneimmista Kirkon nimistä. Siinä ei tulisi koskaan olla sijaa kovuudelle , vaan ainoastaan avoimuutta, rehellistä ystävällisyyttä, myötäkärsimystä… Evankeliumi auttaa meitä huomaamaan tämän yllättävän salaisuuden: Jumala ei luo pelkoa eikä huolta. Kaiken mitä Jumala voi tehdä on rakastaa meitä. Pyhän Hengen läsnäolon kautta Jumala tulee muuttaakseen meidän sydämemme. Ja yksinkertaisessa rukouksessa saamme välähdyksen ettemme koskaan ole yksinäisiä: Pyhä Henki varjelee meidät yhteydessä Jumalaan, ei vain häipyvinä silmänräpäyksinä vaan aina siihen elämään joka ei koskaan sammu. [1] Nämä sanat kirjoitettiin 600 vuotta ennen Kristusta. Ks Jer 29:11 ja 31:17 [2] Tänä vuonna, kun 10 uutta maata on tullut mukaan EU:hun, monet nuoret eurooppalaiset ovat tietoisia, että he elävät maanosassa, joka monen hajaannuksen ja konfliktin kärsimystäyteisen vuoden jälkeen, etsii yhteyttä ja rauhaa. Jännittyneet olonsuhteet ovat edelleen jäljellä samoin kuin monet epäoikeudenmukaisuuden ja jopa väkivallan muodot, ja se voi johtaa epävarmuuteen Tärkeintä on, ettei jätä kesken: rauhanpyrkimykset ovat Euroopan jälleenrakentamisen perusta. Mutta tämä olisi merkityksetöntä, jos ainoana tavoiteltavana päämääränä olisi luoda voimakkaampi ja mahtavampi maanosa ja jos Eurooppa lankeaisi kiusaukseen vetäytyä omien rajojensa sisäpuolelle. Eurooppa tulee täysin ehjäksi ja kokonaiseksi vasta kun se avautuu muille maanosille solidaarisena köyhien maitten kanssa. Sen jälleenrakennus saa merkityksen, kun se nähdään askeleena [3] Ks Joh 14:16-18,27. Jumala on riippumatta uskostamme tai epäilystämme. Kun sisällämme on epäilyä, se ei suinkaan merkitse, että Jumala on jättänyt meidät. [4] Eräänä päivänä Dostojevski kirjoitti Muistiinpanoihinsa: ” Olen epäilyn ja epäuskon lapsi. Minkä kauhean kärsimyksen tämä kaikki onkaan tuottanut minulle ja jatkuvasti tuottaa. Tämä kaipuu uskon puoleen, uskon, joka on sitä voimakkaampi sielussani mitä useampia todisteita sitä vastaan nousee sisimmässäni… Hoosianna-huutoni on kulkenut läpi epäilyn kiirastulen.” Ja samanaikaisesti Dostojevski saattoi myös kirjoittaa: ”Ei ole olemassa mitään kauniimpaa, syvällisempää ja täydellisempää kuin Kristus. Ei vain ole olemassa mitään, mutta eihän voi olla olemassa ketään.” (suomennos Jalo Kalima) Kun tämä jumalanmies vahvistaa tosiasian, että uskosta osaton on olemassa samanaikaisesti uskovan kanssa hänessä, hänen intohimoinen rakkautensa Kristukseen yhä pysyy vähentymättömänä. [5] Matt. 5:3 [6] Vaikka uskomme pysyykin hauraana emme ole kuitenkaan ainoastaan jätettyjä oman uskomme varaan, vaan myös siihen luottamukseen, joka kaikilla niillä on ollut, jotka ovat kulkeneet ennen meitä ja jotka nytkin ovat ympärillämme. [7] YK:n kansainvälinen ruokaohjelma on äskettäin julkaissut kartan maailmamme nälkäalueista. Viime vuosien kehityksestä [8] Ks Matt 6:7-8 [9] Tällä jättäytymisen tiellä saamme tukea yksinkertaisista lauluista, joita laulamme yhä uudelleen toistaen, kuten esim. [10] Matt 19:14 [11] Yhdeksänvuotias poika, joka eräällä viikolla tuli kanssamme osallistumaan rukoukseen, sanoi minulle eräänä päivänä: Isäni on jättänyt meidät. En enää koskaan kohtaa häntä, mutta kuitenkin rakastan häntä ja tänä iltana rukoilen hänen puolestaan [12] Ks 1 Piet 3:18, Room 1:4 ja 1 Tim 3:16 [13] Se yhteys on Kirkko. Jumalan sydämessä Kirkko on yksi; sitä ei voi jakaa. [14] Mitä lähemmäksi tulemme Evankeliumia sitä lähemmäksi tulemme toisiamme. Ja se hajaannus, joka vie meidät erilleen on kuoleva. [15] Kristus kutsuu meitä sovitukseen viivyttelemättä. Emme saa unohtaa hänen sanojaan Matteuksen evankeliumissa: ”Jos olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan…käy ensin sopimassa hänen kanssaan ” (5:23 s). ”Käy ensin” ei ”siirrä myöhäisemmäksi.” [16] Damaskoksessa, Lähi-idässä, joka jatkuvasti kärsii koettelemuksista, asuu kreikkalais-ortodoksinen Antiokian patriarkka Ignatios IV. Hän on kirjoittanut nämä riipaisevat sanat: ”Ekumeeninen liike on taantumassa. Mitä on nyt jäljellä sen alun profeetallisesta vaikutuksesta, joka ruumiillistui sellaisissa henkilöissä kuin Paavi Johannes XXIII ja Patriarkka Athenagoras? [17] Käynnillään Taizéssa, 5 lokakuuta 1986, Paavi Johannes Paavali II esitti tien yhteyteen, kun hän sanoi yhteisöllemme: ”Sen avulla että itse toivotte voivanne olla yhteyden vertauskuva autatte kaikkia joita kohtaatte olemaan uskollisia heidän kirkkokunnalleen, joka on heidän kasvatuksensa hedelmää ja heidän rehellinen valintansa, mutta myös käymällä yhä syvemmälle yhteyden salaisuuteen, siihen mikä Kirkko on Jumalan suunnitelmassa”. |