Latinalaisen Amerikan nuorten aikuisten kokous pidettiin Bolivian Cochabambassa 10.-14.10.2007. Sitä edelsi kuukausien mittainen valmistelu yhdessä kaupungin ja sen ympäristön seurakuntien ja perheiden kanssa. Kokoukseen osallistui 7000 ihmistä eri puolilta Boliviaa, kaikista Latinalaisen Amerikan maista ja useista Euroopan maista. Tätä ”Cochabamban kirjettä” vuodelle 2008 jaettiin ensimmäisen kerran Euroopan kokouksessa, joka pidettiin Genevessä joulukuun 2007 lopussa.

Sovitus – kuin tuli

Boliviassa olemme kyselleet yhdessä kaikista Latinalaisen Amerikan maista tulleiden nuorten kanssa: mitä toivon polkuja voimme tänään avata?
Bolivialaiset, joiden joukossa on sosiaalisesti ja etnisesti hyvin monenlaista väkeä, pyrkivät jättämään konfliktit taakseen ja saavuttamaan laajemman oikeudenmukaisuuden ja rauhan.

Monissa maailmankolkissa tämänhetkiset jännitteet nousevat menneisyyden haavoista, jotka ovat yhä tulehtuneet. Mistä löytyy eheytyminen silloin, kun voimattomuuden tunne valtaa alaa epäoikeudenmukaisuuden edessä?

Cochabambassa kokoontuneet nuoret ovat osoittaneet, että ihmisten erilaisuus ei välttämättä johda jakautumiseen tai kilpailuun, vaan kantaa sisällään lupausta keskinäisestä rikastuttamisesta ja ilosta. [1]

Olemme nähneet Boliviassa rohkeita uskovia, jotka toteuttavat evankeliumin kutsua taisteluun koko elämällään ja sovituksen täyttämin sydämin.

Sovituksen lähteillä

Sen energian, jonka tarvitsemme taistellaksemme sovituksen täyttämin sydämin, saamme henkilökohtaisesta yhteydestä elävän Jumalan kanssa. Ilman sisäistä elämää emme pystyisi täysin panemaan päätöstämme täytäntöön. Jumalassa me löydämme ilon. Löydämme toivon elämästä, joka eletään täydesti.

Eikö Jumala itse ottanutkin ensimmäisen askeleen meitä kohti? Jeesuksen tulemisen myötä Jumala sitoutuu aitoon vuorovaikutukseen jokaisen ihmisen kanssa. Samalla kun Jumala on kaiken meidän ymmärryksemme tuolla puolen, on hän persoonana hyvin lähellä meitä.

Rakkauden vuoksi Jumala tahtoi jakaa olemassaolon meidän kanssamme. Hän tuli ihmiseksi. Hän oli valmis vielä enempäänkin: antaessaan elämänsä ristillä Jeesus valitsi viimeisen sijan. [2] Ottamalla päälleen sen, mikä erottaa meidät Jumalasta, hän ottaa omakseen olemuksemme ja koko ihmiskunnan. [3] Vastavuoroisesti hän välittää meille oman elämänsä. [4] Tällä tavoin koko luomakunta alkaa jo muuttaa muotoaan. [5]

Tämä vaihtokauppa Jumalan kanssa tulee meille todelliseksi rukouksessa: Jumala tulee asumaan meihin Pyhän Henkensä kautta. Kristus antaa itsensä meille sanojensa ja sakramenttiensa kautta ja me voimme vastavuoroisesti luovuttaa kaiken hänelle. [6]

Eikö Kristus tuonutkin tällä tavalla tulen maan päälle - sen tulen, joka jo palaa meissä?

Ystävyytemme laajentaminen koskemaan kaikkia

Emme pysty pitämään sovituksen tulta sisällämme. Se luo valoa tielle, jolla meitä johdatetaan olemaan rauhantekijöitä niin lähellä kuin kaukana. [7]

Jos käsitämme, mitä Jumala tekee meidän puolestamme, meidän keskinäiset suhteemme muuttuvat. Saamme kyvyn elää aidossa yhteydessä toisiin, elämän vuorovaikutuksessa, jossa sekä annamme että saamme.

Evankeliumi kutsuu meitä ottamaan ensimmäisen askeleen toisia kohti, vaikkei meillä ole etukäteen mitään varmuutta siitä, että he vastaavat meille.

Joissakin tilanteissa, etenkin rikkoutuneiden ihmissuhteiden kohdalla, sovinto saattaa tuntua saavuttamattomalta. Tällöin meidän tulisi olla tietoisia siitä, että sovinnon tahtominen on jo sen alku. Kristus ottaa päälleen sen, mikä ei näytä johtavan minnekään, ja voimme uskoa hänelle kaiken, mikä kaipaa eheytymistä. Tämä valmistaa meitä tarttumaan esiin nouseviin mahdollisuuksiin ja ottamaan askeleen, vaikka pienenkin, jännitteiden purkautumista kohti.

Sovitus voi muuttaa yhteiskuntiamme syvästi. Ylösnousseen Kristuksen Henki uudistaa maan kasvot. Antakaamme ylösnousemuksen dynaamisuuden kuljettaa meitä eteenpäin! Älkäämme antako kohtaamiemme ongelmien monimutkaisuuden lannistaa meitä. Älkäämme unohtako, että voimme aloittaa hyvin pienestä. [8]

Kirkon muodostama yhteisö tukee meitä. Se on ystävyyden paikka jokaista varten. [9] ”Kirkko on meille kuin lapsiaan kuunteleva äiti. Hän ottaa lämpimästi vastaan, hän lohduttaa.” [10] Nämä erään nuoren latinalaisamerikkalaisen sanat haastavat meidät: löydämmekö tapoja antaa Jumalan rakkauden ja myötätunnon loistaa lävitsemme?

Löydämmekö konfliktitilanteissa tavan kuunnella muita? Monet erot olisivat tällä tavoin vähemmän tuskallisia. [11] Pyrkikäämme asettumaan toisten asemaan.

Löydämmekö tapoja jakaa resurssit tasaisemmin? Uskaltakaamme arvioida elämäntapaamme uudelleen pyrkien yksinkertaisuuteen, solidaarisuuteen osattomia kohtaan ja huolenpitoon luomakunnasta.

Osaammeko olla lähellä niitä, jotka ovat meitä köyhempiä? Kun jaamme omastamme heille, syntyy elämän vuorovaikutusta: köyhät johdattavat meitä olemaan anteliaita ja saavat meidät tällä tavoin ulos itsestämme. Lisäksi heidän köyhyytensä auttaa meitä hyväksymään oman haavoittuvuutemme. Sitoutumalla tähän asiaan vaikutamme siihen, että jokaisen ihmisen arvoa kunnioitetaan.

Menemmekö anteeksiantamiseen asti? Onko olemassa mitään muuta tapaa katkaista jatkuvan nöyryyttämisen ketju? [12] Ei ole kyse kipeän menneisyyden unohtamisesta eikä sokeudesta oman aikamme epäoikeudenmukaisuuksille. Evankeliumi kutsuu meitä pääsemään haavojen muiston yli antamalla anteeksi, ja jopa nousemaan sellaisen asenteen yläpuolelle, joka odottaa jotain vastineeksi. Tällä tavalla löydämme Jumalan lasten vapauden.

Kyllä, haluamme taistella sovituksen täyttämin sydämin ja olla intohimoisia yhteyden etsijöitä, jotka pystyvät laajentamaan ystävyyden, jotta se sulkisi sisäänsä kaikki.