TAIZÉ

Raamatunteksti ja selitys

 
Nämä raamatuntutkiskelut on tarkoitettu Jumalan etsimiseen hiljaisuudessa ja rukouksessa keskellä jokapäiväistä elämäämme. Varaa päivän aikana noin tunti aikaa, lue raamantunkohta sekä siihen liittyvä lyhyt selitysteksti ja mietiskele kysymyksiä sen lopussa. Jälkeenpäin voidaan tavata 3-10 hengen ryhmässä ja jakaa esiin nousseita ajatuksia ja ehkä myös viettää rukoushetkeä yhdessä.

JPEG - 31.8 kt

2010

huhtikuu

Apostolien teot 17:22-34 Tuntemattoman Jumalan Paljastaminen
Paavali astui keskelle Areiopagia ja alkoi puhua: "Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te tarkoin pidätte huolta jumalien palvonnasta. Kun kiertelin kaupungilla ja katselin teidän pyhiä paikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa oli kirjoitus: TUNTEMATTOMALLE JUMALALLE. Juuri sitä, mitä te tuntemattanne palvotte, minä teille julistan.
 
"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin — itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet.Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: ’Me olemme myös hänen sukuaan."
 
"Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus.Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen. Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista."
 
Jotkut ivailivat Paavalia, kun kuulivat hänen puhuvan kuolleiden ylösnousemuksesta, toiset taas sanoivat: "Kenties saamme kuulla sinulta tästä vielä toistekin." Niin Paavali lähti heidän luotaan. Muutamat kuitenkin hakeutuivat hänen seuraansa ja tulivat uskoon. Heidän joukossaan oli Dionysios, Areiopagin tuomioistuimen jäsen, Damaris-niminen nainen sekä muutamia muita. (Ap.t. 17:22-34)

Tästä apostoli Paavalin puheesta, jonka hän piti Ateenassa filosofeille, on tullut kuuluisa. Se on todellakin yksi harvoista Raamatun teksteistä, joka kuvaa tarkasti kahden suuren läntisen sivistyksen alkulähteen välistä yhteyttä, Ateenan ja Jerusalemin. Se tosiasia, että Raamatun Jumalan julistaminen tehdään filosofisen ajattelun synnyinsijoilla, on jo tapaus sinänsä. Mutta vielä enemmän huomiota herättävää on Paavalin esitystyyli.

Eräs juutalainen tulee Ateenaan ilmoittamaan "Jeesuksesta ja Ylösnousemuksesta". Sen on täytynyt olla valtava kulttuurishokki. Eikä Paavali säästele sanojaan arvostellessaan palvonnan kohteita. "Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te tarkoin pidätte huolta jumalien palvonnasta": emmekö voikin nähdä kohteliaisuuden taustalla hieman ironiaa?

Shokista huolimatta Paavalin saarna on suurenmoinen. Karttamatta sitä mahdollista selkkausta, minkä luonnollisesti jostain täysin uudesta asiasta ilmoittaminen aiheuttaa, hän esittää harvinaista kykyä sovitella. Hän etsii yhtymäkohtia kuulijoittensa elämästä, mikä tekee hänelle mahdolliseksi sovittaa julistuksensa heidän elämänpiiriinsä (Tuntemattoman Jumalan alttari); hän siteeraa kreikkalaisia runoilijoita ("Me olemme myös hänen sukuaan"); hän siirtää Raamatun jumaluusoppia filosofian puitteisiin ("hänessä me elämme, liikumme ja olemme").

Halu ottaa vakavasti huomioon kuulijoiden yhteys asiaan, on sitä, mitä myöhemmin kutsutaan kirkollisissa piireissä "inkulturaatioksi" ("inculturation"). Se mitä Paavali täällä tekee, on yksi "inkulturaation" ensimmäisistä ja rohkeimmista esimerkeistä.

Tällainen soveltaminen ei merkitse sitä, että poistetaan osa totuutta. Paavali julistaa yhä Raamatun sanoman ydintä. Hän antaa nopean yhteenvedon, mutta silti hyvän: Herran, Jumalan, vakuutus kaikista asioista, ihmisille annetusta elämän lahjasta, Hänen tulemisestaan, joka avaa anteeksiannon portit.

Yhteisöissä, missä kristityt ovat vähemmistönä, tuollainen kristillisen todellisuuden vakuuttelu ei saata aina olla kovin helppoa. Parhaassa tapauksessa, kun meiltä kysytään sisimmässämme olevasta toivosta, me onnistumme valitsemaan vain muutamia viisaita sanoja sillä tavalla, ettei se järkytä kuulijoita. Ja vielä, kuinka Hyvää Uutista voi välittää, jos eliminoi siitä kaiken uuden?

Paavalin Ateenassa tekemä uskon julistus päättyy lopulta epäonnistumiseen. Suurin osa hänen kuulijoistaan ei edes jäänyt kuuntelemaan koko viestiä: ""Tulemme kuuntelemaan sinua taas jonkun toisen kerran". Paavali kylvää paljon ja nähtävästi korjaa pienen sadon. Tässä on samaa kuin siinä vertauksessa kylväjästä, missä suurin osa siemenistä ei putoa hyvään maaperään. Muutamat ihmiset kuitenkin jäivät hänen luokseen ja heistä tuli uskovia. Mutta mitä jos nuo "muutamat" olikin se, minkä takia Paavalin kannatti nähdä kaikki se vaiva?

- Voinko joskus puhua uskostani hämmentymättä?

- Mitkä uskon näkökannat ovat ihmisille erityisen vaikeita ymmärtää näinä päivinä?

- Onko mahdollista, että kun julistetaan Hyvää Uutista, ei eliminoitaisi provokaation mahdollisuutta ja kuulijakunta ei silti kuitenkaan karsiutuisi?



Muita raamattupohdintoja: