Usin maassa eli mies, jonka nimi oli Job. Hän oli kunnon mies, rehellinen ja Jumalaa pelkäävä, ja hän karttoi kaikkea pahaa. Hänellä oli seitsemän poikaa ja kolme tytärtä ja runsaasti omaisuutta: lampaita ja vuohia seitsemäntuhatta, kolmetuhatta kamelia, viisisataa kyntöparia härkiä ja viisisataa aasintammaa. Myös palvelusväkeä hänellä oli paljon. Job oli mahtavin mies idän mailla. Jobin pojat järjestivät usein toisilleen pitoja. He tekivät sen kukin vuorollaan omassa talossaan, ja jokainen kutsui myös kolme sisartaan aterialle. Kun kaikki olivat pitonsa pitäneet, Job kutsui aina poikansa luokseen uhratakseen puhdistusuhrin. Hän nousi varhain aamulla ja toimitti polttouhrin jokaisen puolesta erikseen. Hän näet ajatteli: ”Poikani ovat hyvinkin voineet tehdä syntiä. Ehkä he ovat mielessään rikkoneet Jumalaa vastaan.” Joka kerta hän teki näin. Eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat koolle ja asettuivat Herran eteen. Myös Saatana oli heidän joukossaan. Herra kysyi Saatanalta: ”Mistä sinä tulet?” Saatana vastasi: ”Olen kuljeksinut pitkin ja poikin maita mantereita.” Herra kysyi: ”Oletko pannut merkille palvelijani Jobin? Ei ole maan päällä toista hänen kaltaistaan, niin vilpitöntä ja nuhteetonta ja Jumalaa pelkäävää, ei ketään, joka niin karttaisi kaikkea pahaa.” Saatana vastasi Herralle: ”Miksi ei Job olisi Jumalaa pelkäävä? Sinähän olet sulkenut hänet suojelukseesi, hänet ja hänen perheensä ja omaisuutensa. Olet siunannut kaiken, mihin hän ryhtyy, ja hänen karjansa leviää yli maan. Mutta ojennapa kätesi ja tartu siihen, mitä hänellä on. Saatpa nähdä, että hän kiroaa sinua vasten kasvoja!” Herra sanoi Saatanalle: ”Hyvä on. Saat tehdä, mitä haluat kaikelle, mitä hänellä on. Mutta häneen itseensä et saa koskea.” Sitten Saatana lähti pois Herran edestä. Eräänä päivänä, kun Jobin pojat ja tyttäret aterioivat ja joivat viiniä vanhimman veljen luona, Jobin luo tuli sanantuoja, joka kertoi: ”Me olimme kyntämässä härillä, aasintammat olivat siinä lähellä laitumella. Silloin sabalaiset iskivät kimppuumme, ryöstivät eläimet ja surmasivat miehet. Minä yksin jäin jäljelle kertomaan tästä sinulle”. Kun hän vielä puhui, saapui taas yksi sanantuoja, joka kertoi: ”Taivaasta iski Jumalan tuli, se leimahti päin vuohia ja lampaita ja paimenia ja poltti kaiken tuhkaksi. Minä yksin jäin jäljelle kertomaan tästä sinulle.” Kun hän vielä puhui, saapui taas yksi sanantuoja ja kertoi: ”Kaldealaiset hyökkäsivät kolmelta taholta kimppuumme. He veivät kamelit ja surmasivat niiden ajajat. Minä yksin jäin jäljelle kertomaan tästä sinulle.” Kun hän vielä puhui, tuli jälleen yksi sanantuoja ja kertoi: ”Sinun poikasi ja tyttäresi olivat aterioimassa ja juomassa viiniä vanhimman poikasi luona, kun autiomaan tuolta puolen nousi suuri tuuli, joka tarttui rakennuksen neljään kulmaan ja luhisti sen sinun lastesi päälle, niin että he kaikki kuolivat. Minä yksin jäin jäljelle kertomaan tästä sinulle.” Silloin Job nousi ja repäisi viittansa. Hän ajoi päänsä paljaaksi, kumartui maahan ja sanoi: ”Alastomana minä tulin äitini kohdusta, alastomana palaan täältä. Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi! Kaiken tämän keskellä Job ei kapinoinut Herraa vastaan eikä syyttänyt häntä. (Job 1:1-22)

Miksi me kärsimme? Miksi hyvät ja viattomat ihmiset joutuvat kärsimään niin paljon? Nämä kysymykset, yhtä vanhat kuin inhimillisetkin, esiintyvät myös Raamatussa. Niitä esiintyy varsinkin Jobin kirjassa, myöhäisessä Vanhan Testamentin kirjoituksessa, joka on todennäköisesti päivätty noin neljäsataa vuotta ennen Kristuksen syntymää. Jobin kirja antaa erikoisen painon yleismaailmalliselle teemalle hyvästä ja kärsivästä ihmisestä, koska Israelin kansa on yhdistetty Jumalaansa liitolla, ja kansakunta vastasi Jumalan peruuttamattomaan sopimukseen uskollisuuden lupauksella. Mutta nyt tuntuu, että Israelin Jumala, liiton Jumala, on unohtanut kansansa, tai jopa että hän saa heidät kärsimään. Ja niinpä nousi kysymys: Miksi pysyä uskollisena, kun se tuntuu turhalta?”

Kirjoittaja on hyvin hienotunteinen eikä käsittele tätä kysymystä avoimesti. Sen sijaan hän tekee sen kiertoteitse ja yllättää lukijansa kertomalla tarinan muukalaisesta, Jobista, ”idän miehestä”. Mutta tässä meidän ei tulisi tehdä virhettä. Vaikka Job on muukalainen, hän ajattelee, puhuu ja toimii kuin uskollinen israelilainen. Hänen tarinansa on vertauskuva, yllättävän ajanmukainen kuva Jumalalle uskollisena olemisen hyödystä. Se ei anna vastausta kärsimyksen kysymykseen, mutta se kyseenalaistaa meidät uskomme syiden takia.

Ensimmäinen luku alkaa Usin maassa asuvan Jobin kuvan hahmottelulla, hän on poikkeuksellinen henkilö kaikella kunnioituksella. Hänen moraalinsa ja hurskautensa ovat täydelliset. Hän huolehtii kymmenestä lapsestaan kuin esimerkillinen isä ainakin. Ja hänen omaisuutensa määrä tekee hänestä ”mahtavimman miehen idän mailla”.

Usin maasta tarina vie sitten lukijan Jumalan valtaistuinhuoneeseen. On audienssien päivä; Herra vastaanottaa hovinsa, ”Jumalan pojat”. He ovat hänen lähettiläitään ja palvelijoitaan, myös enkeleiksi ja sanansaattajiksi kutsuttuja. Heidän joukossaan on ”Saatana”. Tämä hahmo ei ole oikeastaan paholainen, vaan vastaa mieluummin sitä, jota kutsumme hänen puolestapuhujakseen, ”paholaisen puolestapuhuja” joka kyseenalaistaa kaiken, joka etsii heikot kohdat, mutta joka voi myös olla joku, joka on kunniallinen. Meille esitetyssä Jobin kirjan tapahtumassa saatana muistuttaa älykkyyden edustajaa tai tutkivaa journalistia. Hän on juuri palannut matkaltaan maapallolle, jossa hän keräsi paljon tietoa.

Keskustellessaan hänen kanssaan Jumala mainitsee Jobin. Jumalalla on monia palvelijoita taivaassa, mutta hän on ylpeä palvelijastaan Jobista. Hän huomauttaa saatanalle, että Job on ainutlaatuinen: ”Ei ole maan päällä toista hänen kaltaistaan” – niin kuin ei ole ketään Jumalan kaltaista taivaassa. Mutta saatana, pelottava paholaisen puolestapuhuja, vastaa, ettei hän ole varma, onko Jobille helppoa olla moitteeton vain siksi, että tämä on menestynyt elämässään. Ja hän kysyy kysymyksen, ”Miksi ei Job olisi Jumalaa pelkäävä?” Miksi Job rakastaisi Jumalaa ilman syytä? Voiko edes olla olemassa kiintymystä Jumalaan ilman, että jotain odotetaan vastineeksi?

Saatamme ihmetellä, olisikohan ollut parempi, ettei vastausta olisi yritetty saada hinnalla millä hyvänsä. Koska hinta, jonka Job tulee maksamaan, on valtava. Mutta sitä kysymystä ei ole tarkoituskaan kysyä; meidän täytyy lukea tarinaa kuten suurta vertausta sen omalla logiikalla. Omalla nerokkuudellaan se kertoo, kuinka innoissaan Jumala on palvelijansa Jobin poikkeuksellisista luonteenpiirteistä. Verrattuna saatanaan – vakavaan, kriittiseen ja epäluuloiseen kuten aikuiset yleensäkin – Jumala vilpittömyydessään tuntuu lapselta.

Saatanan haastamana Jumala jatkaa luottamustaan. Hän lyö vetoa, että – tapahtui mitä tahansa – Job tulee todistamaan epäluuloja täynnä olevan saatanan vihjailut vääriksi. Jumala palauttaa Jobille tämän kunnian. Job tulee näyttämään, oliko Jumala oikeassa luottaessaan, vai joutuisiko Jumala myöntämään saatanalle, että tämän epäluulot olivat aiheelliset.

Tietämättään sitä itse Job todistaa, että Jumala oli oikeassa, ja sulkee saatanan suun. Hän näyttää, että Jumalaan voi kiintyä ilman taka-ajatuksia, voi olla rakkautta ei minkään muun kuin Jumalan rakkauden takia.

 Kuka on minulle aidon uskon todistaja?

 Miksi Jumala rakastaa uskollisuutta ilman taka-ajatuksia, rakastaa ilman syytä?

 Miksi etsin Jumalaa? Miksi olen kiintynyt Jumalaan?