Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuu rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en siinä mitään voittaisi. Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa. Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. (1.Kor. 13)

Paavalin suuri hymni rakkaudelle on tuttu. Mutta osaammeko lukea sitä niin, että ymmärtäisimme, mitä se oikeasti pitää sisällään? Ei ole väärin lukea sitä häissä, niin kuin usein tehdään, mutta on hyvä muistaa, että tekstissä tosiasiassa tarkoitetaan yhteisössä, yhdessä elämistä. Syy siihen, että ensimmäisen korinttilaiskirjeen 13. luku kokonaan omistetaan rakkaudelle, on se, että Paavalille rakkaus on avain siihen hyvään tahtoon, mitä yhteisössä eläminen vaatii. Se on Paavalin suurin huolenaihe kirjeen alusta loppuun.

Voi helposti erottaa kolme osaa siitä, mitä on kutsuttu hymniksi (lähimmäisen)rakkaudelle. Jakeet 1-3 jakavat oleellisen rakkauden luonteen: ilman sitä kaikkea lahjat ovat arvottomia. Toisessa osassa, neljännestä jakeesta kahdeksanteen, Paavali listaa rakkauden ominaispiirteet käyttäen kuuttatoista verbiä. Seitsemää verbiä käytetään kertomaan, mitä on rakkaus, ja yhdeksää muuta kertomaan, mitä se ei ole. Tutkimalla tarkemmin näitä verbejä huomaamme, mitä rakastaminen tarkoittaa. Lopulta viimeisessä osassa, jakeissa 8-12, Paavali julistaa rakkauden kestävyyden ja sen olevan siksi kaikkien muiden hengellisten todellisuuksien yläpuolella. Sen takia Paavali voikin sanoa lopussa, että suurin niistä on rakkaus (jae 13).

Jos ensimmäinen osa on melko itsestään selvä eikä juuri tarvitse kommentointia, toinen osa keskittyessään rakkauden ominaispiirteisiin onkin vuorostaan opettavainen. Paavali tuo esiin hienovaraisesti kaikki asiat, joista puhuttiin hänen kirjeensä aikaisemmissa luvuissa. Voi kuvitella korinttilaisten vaivaantuneisuuden, kun he lukivat tai kuuntelivat näitä jakeita, koska Paavali sanoo heille: ”Tässä ovat kaikki ne asiat, joita te ette pane käytäntöön! Te ette osanneet suhtautua oikein niihin kysymyksiin, jotka tulivat esiin.” Tarkemmin sanottuna, kun on kyse korinttilaisille annetuista hengellisistä lahjoista, siitä asiasta, johon tämä luku tuo tärkeää valoa, pitäisi huomata, etteivät korinttilaiset kärsineet innostuksen puutteesta, varsinkaan minkään, mistä he voisivat oppia enemmän. Päinvastoin he olivat erityisen innokkaita siinä mielessä. Mutta he eivät ymmärtäneet saamiensa lahjojen todellista tarkoitusta: Jumala antoi ne heille, jotta he voisivat elää paremmin toisten kanssa. Paavali oli jo todennut tämän luvussa 8: ”Tieto tekee ylpeäksi, rakkaus sen sijaan rakentaa” (8:1). Nyt hän vahvistaa tätä kohtaa: ”Rakkaus on lempeä, rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile (13:4). Kun koko paikka täyttyy rakkaudella, yhteisö voi elää, kehittyä ja, jos on tarpeen, uudistua. Se ei ole enää loputtomien kilpailujen, kaunojen ja kateuksien paikka.

Joku kirjoitti, että ”rakkaus antaa tarkoituksen muuten niin vaikeasti ymmärrettävälle maailmalle” (Richard B. Hays). Kauniisti ilmaistu lause. Itse asiassa siinä rakkaus ymmärretään hyvin. Ei ole tarpeen tarttua periaatteisiin tai tietää, kuka oli väärässä ja kuka oikeassa eripuraisuutta aiheuttavissa asioissa. Kun asia tulee eläväksi Kirkossa he, jotka rakastavat, löytävät oikeat vastaukset, hyvän käytöksen ja hyvät teot, jotka parhaiten vastaavat siihen, mikä voi auttaa yhteisöä kasvamaan. Päinvastoin kuin ehkä korinttilaiset Paavali ei unohda, että me olemme vielä matkalla, että kuljemme matkaamme eteenpäin niin hyvin kuin osaamme. Onneksi meille kaikille ”rakkaus on kärsivällinen”.

 Mitkä seikat Paavalin nimeämien rakkauden ominaispiirteiden joukosta valaisevat sinua siinä kysymyksessä, mikä sinulla on juuri nyt meneillään elämässäsi toisten kanssa?

 Mikä muuttuu, kun näemme toisten kanssa elämisen matkana, missä oppii rakastamaan?