Lyhyitä kirjoitelmia TaizéstäJeesus sanoi: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11:28-30)
Tavallaan me olemme kaikki uupuneita ja ylirasittuneita. Meillä on piilossa sisimmässämme köyhyys, joka pelottavana ahdistaa ja masentaa meitä. Tämän kappaleen sanoissa Kristus toivottaa meidät tervetulleeksi aavoittuneisuudessamme, eikä tunnu pelkäävän sitä. ”Tulkaa minun luokseni”, hän sanoo, ja myöhemmin hän vielä sanoo: ”Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta” (Matt. 19:14).
Jeesus tuntuu haluavan opettaa meitä luovuttamaan tämän sisäisen köyhyytemme Jumalalle. Ainoastaan Jumala pystyy peittämään sen oikealla vaatteella. Kun Kristus ottaa vastaan puutteellisuutemme, hän hyväksyy itsessään sen, mikä satuttaa meitä meissä itsessämme.
Ja Jeesus ehdottaa meille lisää: hartiamme eivät jää tyhjiksi kauaksi aikaa. Kun olemme uskoneet taakkamme hänelle, hän antaa meille lisää kannettavaa, jotakin joka tuntuu vielä painavammalta. Jeesus kutsuu tätä kuormaa ikeeksi. Tämä sana tarkoittaa isoa puupalaa, joka yhdistää kaksi härkää toisiinsa kynnettäessä tai jotakin hinattaessa.
Niin meidät viedään yksin ponnistelusta yhteiseen ponnisteluun. Se että meistä tulee Kristuksen kanssa härkiä, on häkellyttävä kuvaus. Se palauttaa mieleen profeetta Jesajan käyttämän kuvauksen kärsivästä palvelijasta, joka kantoi toisten taakkoja.
Rinnakkain työskenteleminen, yhdessä ponnisteleminen: tämä liike juuri yhdistää meidät Jumalaan. Ja sen lisäksi, että Jumala ei pelkää köyhyyttämme, hän kutsuu myös meitä ryhtymään kanssaan suureen työhön, jota hän toteuttaa maailmassa: vapauttamaan kantamalla toisten taakkoja, erityisesti itse aiheutettuja taakkoja, jotka joskus ovat syntyneet itsensä halveksimisesta.
Tätä työtä emme pysty itse toteuttamaan. Jos yritän kantaa itseäni, minusta tulee yksinkertaisesti oman itseni pilakuva, niin tempautuneena omiin kiinnostuksen kohteisiini, että unohdan kaikki muut tai, mikä pahempaa, minusta tulee heille taakka. Kun kuuntelemme tarkkaan Jeesuksen sanoja, meitä kutsutaan pikemminkin luopumaan omista huolistamme ja hyväksymään Kristuksen huolenpito niistä, käsittämään itsemme taakaksi, mikä paradoksaalisesti keventää meidän kuormaamme.
Tämä vaihtokauppa palauttaa mieleen Jeesuksen elämän tärkeän merkityksen. Ensimmäisten vuosisatojen aikana ihmiset uskalsivat ilmaista sen näin: Kristus pukeutui meidän ihmisyyteemme pukeakseen meidät jumalisuuteensa. Tällä tavalla hän muuttaa meidät kuninkaiksi, joilla ei ole mitään suurempaa tehtävää kuin kantaa pienten taakkoja. Tarjotkaamme siis olkapäätämme, etteivät ihmiset eivät enää olisi oman itsensä uhreja. Tämä on kuninkaallinen palvelus, suuren vapautumisen alku. Se on Valtakunnan alku.
Jos katson omaa henkilökohtaista elämääni, mitä ovat ne taakat, joita minun pitää kantaa toisten puolesta? Tuovatko ne mieleen Kristuksen ”ikeen”?
Kuinka voimme elää omassa elämässämme, parhaalla mahdollisella tavalla, sen huolenpidon määrän, toisista huolehtimisen, mikä on osa rakkauden yhteyttä?