suomi

TAIZÉ

Kirje 2006

Keskeneräinen kirje

 
Kuolinpäivänsä iltapäivänä, 16 elokuuta, Veli Roger kutsui luokseen yhden veljistä ja sanoi tälle: ”Laita nämä sanat huolellisesti muistiin!” Hiljaisuutta kesti kauan, kun hän yritti muotoilla ajatuksiaan. Sitten hän aloitti: ”Se, missä määrin yhteisömme luo mahdollisuuksia ihmiskunnalle avartaa…”, ja lopetti siihen, liian väsyneenä jatkamaan lausettaan loppuun.

Nämä sanat heijastavat sitä intohimoa, joka innoitti häntä jopa hänen vanhalla iällään. Mitä hän tarkoitti sanalla ”avartaa”? Luultavasti hän halusi sanoa: Tee kaikkesi, jotta ihmiset havaitsisivat Jumalan rakastavan poikkeuksetta kaikkia ihmisiä ja kansoja. Hän halusi pienen yhteisömme tuovan tämän arvoituksen päivänvaloon elämäntapamme välityksellä, yhteisellä, nöyrällä sitoumuksellamme. Joten me veljet haluamme tarttua tähän haasteeseen kaikkien niiden ympäri maailmaa elävien ihmisten kanssa, jotka etsivät rauhaa.

Viikkoina ennen kuolemaansa Veli Roger oli alkanut miettiä kirjettä, joka julkaistaisiin Milanon tapaamisessa. Hän oli merkinnyt muutamia aiheita ja omia tekstejään, jotka hän toivoi otettavan uudestaan esiin ja työstettävän eteenpäin. Olemme keränneet tekstit, sellaisina kuin ne olivatkin, kootaksemme ne täksi ”Keskeneräiseksi kirjeeksi”, joka on käännetty 57 eri kielelle. Tämä on tavallaan Veli Rogerin viimeinen viesti, joka auttaa meitä kulkemaan eteenpäin tietä, jolla ”Jumala tekee varmoiksi askeleemme” (Psalmi 18:37).

Mietiskellessään tätä keskeneräistä kirjettä vuonna 2006 viikoittain pidettävissä tapaamisissa sekä Taizéssa että kaikkialla maailmassa voi jokainen yrittää etsiä erilaisia tapoja sen täydentämiseen omalla elämällään.

Veli Alois

”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille.” [1] Mikä on se rauha, jonka Jumala meille antaa?

Ennen kaikkea se on sisäinen rauha, sydämen rauha. Tämä rauha saa aikaan sen, että pystymme katsomaan maailmaa toivon silmin, vaikka se on niin usein väkivallan ja ristiriitojen repimä.

Tämä Jumalalta saatu rauha on myös tuki, jonka avulla voimme vaikuttaa, melko vaatimattomasti, rauhan rakentamiseen niissä paikoissa, joissa rauha on uhattuna.

Maailman rauha on todella kiireellinen asia kärsimyksen lievittämiseksi. Erityisesti siksi, ettei tämän päivän ja huomisen lasten tarvitsisi elää ahdingossa ja turvattomuudessa.

Evankeliumissaan, häikäisevässä intuitiossaan, evankelista Johannes ilmaisee kolmella sanalla, kuka Jumala on: ”Jumala on rakkaus.” [2] Jos pystymme ymmärtämään nämä kolme sanaa, pääsemme pitkälle, todella pitkälle.

Mikä meitä kiehtoo noissa sanoissa? Se tosiasia, että ne välittävät valovoimaista todistusta: Jumala ei lähettänyt Kristusta maailmaan tuomitsemaan ketään. Hän lähetti Kristuksen, jotta jokainen ihminen voisi tuntea olevansa rakastettu ja löytää tavan elää yhteydessä Jumalan kanssa.

Miksi jotkut ihmiset ovat tarttuneet rakkauden ihmeeseen ja tietävät, että heitä rakastetaan tai jopa hellitään? Miksi toiset mieltävät olevansa hylättyjä?

Jos vain kaikki voisivat tajuta, että Jumala kulkee kanssamme silloinkin, kun itse koemme olevamme yksinäisyyden syvässä sylissä. Jumala sanoo jokaiselle ihmiselle: ”Olet arvokas minun silmissäni, olet kallis ja rakas.” [3] Kyllä, Jumala voi antaa vain rakkautensa. Tähän tiivistyy koko evankeliumi.

Jumala pyytää meiltä ja tarjoaa meille yksinkertaisesti sitä, että ottaisimme vastaan Hänen rajattoman armonsa.

Jumalan rakkautta meitä kohtaan on joskus vaikea käsittää. Mutta, kun ymmärrämme, että Hänen rakkautensa on ennen kaikkea anteeksiantoa, sydämemme löytävät rauhan ja jopa muuttuvatkin.

Ja näin, Jumalassa, pystymme unohtamaan sen, mikä ahdistaa sydäntämme. Tämä on lähde, jossa voimme puhdistautua ja josta voimme saada uutta elinvoimaa.

Olemmeko riittävän tietoisia siitä, että Jumala luottaa meihin niin paljon, että hänellä on kutsu meille jokaiselle? Mikä on tuo kutsu? Jumala kutsuu meitä rakastamaan niin kuin hän rakastaa. Eikä ole suurempaa rakkautta kuin antaa itsensä Jumalalle ja toisille ihmisille.

Se, joka elää elämänsä Jumalaan juurtuneena, valitsee rakastamisen. Ja sydän, joka on päättänyt rakastaa, voi lähettää rajattomasti hyvyyttä. [4]

Elämä on täynnä seesteistä kauneutta sille, joka pyrkii luottavaiseen rakkauteen.

Kaikki, jotka päättävät rakastaa ja näyttää sen elämällään, johdatetaan kysymään itseltään yksi pakottavimmista kysymyksistä: Kuinka voimme helpottaa toisen ihmisen kipua ja ahdistusta, olivatpa nämä ihmiset sitten lähellä tai kaukana?

Mutta mitä rakastaminen tarkoittaa? Voisiko se tarkoittaa kaikkein huonoiten kohdeltujen ihmisten kärsimysten jakamista? Kyllä, juuri sitä se tarkoittaa.

Voiko se tarkoittaa ääretöntä hyväsydämisyyttä ja itsensä unohtamista toisten ihmisten vuoksi, epäitsekkyyttä? Kyllä, epäilemättä.

Ja toistamiseen: Mitä rakastaminen tarkoittaa? Rakastaminen tarkoittaa anteeksiantamista, elämistä sovituksen ihmisinä. [5] Ja sovitus tuo aina kevään ihmisen sieluun.

Siinä pienessä vuoristokylässä, jossa synnyin, asui lähellä kotiamme köyhyyden vaivaama suuri perhe. Perheen äiti oli kuollut. Yksi lapsista, hieman minua nuorempi, tuli usein katsomaan meitä. Hän rakasti äitiäni kuin omaa äitiään. Yhtenä päivänä hän sai kuulla, että he lähtisivät kylästä eikä lähteminen ollut hänelle ollenkaan helppoa. Kuinka viiden tai kuuden vuoden ikäistä lasta voi lohduttaa? Tuntui kuin hänellä ei olisi ollut tarvittavaa hahmotuskykyä sellaisen eron ymmärtämiseen.

Vähän ennen kuolemaansa Kristus vakuutti ystävilleen, että he saisivat lohdutuksen: Hän lähettäisi heille Pyhän Hengen, joka tukisi ja lohduttaisi heitä ja pysyisi aina heidän kanssaan. [6]

Jokaisen ihmisen sydämessä Kristus kuiskaa vielä tänäkin päivänä: ”En koskaan jätä sinua yksin. Lähetän sinulle Pyhän Hengen. Vaikka olisit epätoivon syvyyksissä, minä pysyn vierelläsi.”

Pyhän Hengen antaman lohdun vastaanottaminen tarkoittaa pyrkimystä antautua hänen valtaansa hiljaisuudessa ja rauhassa. Näin on mahdollista päästä, toisinaan kauheidenkin tapahtumien tuolle puolen.

Menemmekö niin helposti tolaltamme, että tarvitsemme lohdutusta?

On aikoja, jolloin jokainen meistä on järkyttynyt henkilökohtaisten koettelemusten tai toisten kärsimysten takia. Tämä voi mennä niin pitkälle, että se alkaa kalvaa uskoamme ja tekee tyhjäksi toivomme. Uskon luottamuksen ja sydämen rauhan uudelleen löytäminen edellyttää meiltä toisinaan kärsivällisyyttä itseämme kohtaan.

Yhdenlainen kärsimys jättää erityisen syvän jäljen: jonkun rakastamamme ihmisen kuolema, jonkun, jota olisimme tarvinneet jatkaaksemme eteenpäin täällä maan päällä. Mutta tällainen koettelemus voi joskus muuttaa muotoaan, kirkastua, ja silloin se tekee meistä avoimia yhteydelle.

Yhdenlainen kärsimys jättää erityisen syvän jäljen: jonkun rakastamamme ihmisen kuolema, jonkun, jota olisimme tarvinneet jatkaaksemme eteenpäin täällä maan päällä. Mutta tällainen koettelemus voi joskus muuttaa muotoaan, kirkastua, ja silloin se tekee meistä avoimia yhteydelle.

Ja silloin löydämme itsemme toivon polulta. Jumala ei jätä meitä aivan yksin. Hän auttaa meitä kulkemaan kohti yhteyttä, tuota rakkauden yhteyttä, joka on Kirkko - yhtä aikaa niin salaperäinen ja niin välttämätön.

Yhteyden Kristus [7] tarjoaa meille tämän valtavan lohdutuksen lahjan.

Mitä enemmän Kirkko voi parantaa sydämiämme välittämällä anteeksiantoa ja myötätuntoa, sitä helpommin lähestyttävämmäksi se tekee yhteyden Kristuksen kanssa koko täyteydessään.

Kun Kirkko on syventynyt rakastamaan ja ymmärtämään jokaisen ihmisen salaisuutta ja kun se väsymättä kuuntelee, lohduttaa ja parantaa, siitä tulee se, mikä se on kaikkein loistavimmillaan: kristallinkirkas kuva yhteydestä.

Sovituksen ja rauhan etsimiseen sisältyy kamppailua itsemme kanssa. Se ei tarkoita sen linjan valitsemista, jolla on vähiten vastustusta. Mitään kestävää ei synny, jos kaikki on liian helppoa. Yhteyden henki ei ole herkkäuskoinen. Se tekee sydämestä vastaanottavaisemman. Se on syvää hyvyyttä. Se ei kuuntele epäluuloja.

Kuljemmeko eteenpäin elämässämme luottamuksen ja jatkuvasti uudistuvan hyväsydämisyyden tiellä ollaksemme yhteyden sanansaattajia?

Tällä tiellä tulee välillä epäonnistumisia. Silloin meidän täytyy muistaa, että rauhan ja yhteyden lähde on Jumalassa. Lannistumisen sijaan meidän tulee kutsua Pyhä Henki avuksi heikkouksiimme.

Ja Pyhä Henki saa meidät lähtemään matkaan uudestaan ja uudestaan, koko elämämme ajan, kulkien yhdestä alusta seuraavaan kohti rauhan tulevaisuutta. [8]

Se, missä määrin yhteisömme luo mahdollisuuksia ihmiskunnalle avartaa...

Viimeksi päivitetty: 18. tammikuuta 2006

Footnotes

[11. Joh. 14:27

[21. Joh. 4:8

[3Jes. 43:4

[4Nuorten konsiilin avajaisissa vuonna 1974 Veli Roger sanoi: ”Mitä hyötyä on elämisestä ilman rakkautta? Miksi elää enää? Mitä tarkoitusta varten? Se on elämämme tarkoitus: olla rakastettu ikuisesti, olla rakastettu ikuisuuteen, jotta me vuorostamme pääsisimme pisteeseen, jossa kuolemme rakkauden vuoksi. Kyllä, onnellisia ovat ne, jotka kuolevat rakkauden vuoksi.” Kuoleminen rakkauden vuoksi tarkoitti hänelle rakastamista aivan loppuun asti.

[5”Eläminen sovitettuina ihmisinä”. Kirjassaan A Prospect of Happiness?, joka ilmestyi kaksi viikkoa ennen hänen kuolemaansa, Veli Roger selitti vielä kerran, mitä nämä sanat hänelle tarkoittivat: ”Voinko palauttaa tässä mieleen, että isoäitini löysi vaistomaisesti eräänlaisen avaimen ekumeeniseen kutsumukseen ja että avasi minulle tien, jota minä sitten yritin toteuttaa käytännössä? Ensimmäisen maailmansodan jälkeen hänen syvin toiveensa oli, ettei kenenkään tarvitsisi käydä läpi sitä, mitä hän joutui kokemaan. Hän ajatteli, että toisiaan vastaan sotineet kristityt voisivat ainakin tehdä sovinnon, jotta vältyttäisiin seuraavalta sodalta. Hän oli vanhasta protestanttisesta perheestä mutta eläessään todeksi sisäistä sovitusta hän alkoi käydä katolisessa kirkossa tekemättä silti mitään eroa omaan kirkkoonsa. Tulin vaikuttuneeksi hänen elämänsä todistuksesta ollessani hyvin nuori ja löysin oman kristillisen identiteettini hänen jalanjäljistään. Sovitin itsessäni sen uskon, joka minulla syntyperäni vuoksi oli, katolisen uskon mysteerin kanssa ilman, että rikoin kumppanuutta kenenkään kanssa.”

[6Joh. 14:18 ja 16:7

[7”Yhteyden Kristus”. Veli Roger käytti tätä ilmaisua jo toivottaessaan Paavi Johannes Paavali II:n Taizéhen lokakuun 5. 1986. ”Minun ja veljieni jatkuva toive on, että jokainen nuori löytäisi Kristuksen. Ei pelkästään irrallisen Kristuksen, vaan ’yhteyden Kristuksen’, joka on läsnä koko täyteydessään siinä yhteyden mysteerissä, joka on hänen Ruumiinsa - Kirkossa. Siellä monet nuoret löytävät keinoja koko elämänsä alttiiksi asettamiseen aina loppuun saakka. Siellä heillä on kaikki, mitä he tarvitsevat tullakseen luottamuksen ja sovituksen luojiksi, ei vain keskenään vaan kaikkien sukupolvien kesken, kaikkein vanhimmista pieniin lapsiin asti. Taizén yhteisössämme ’yhteyden Kristuksen’ seuraaminen on kuin tuli, joka polttaa meitä. Me menisimme maailman ääriin asti etsiäksemme keinoja, kysyäksemme, vedotaksemme ja kerjätäksemme, jos on tarpeen, mutta ei ikinä ulkoapäin vaan aina pysyen tuon ainutlaatuisen yhteyden sisällä, joka Kirkko on.”

[8Nämä viimeiset neljä kappaletta Veli Roger puhui joulukuussa 2004 Lissabonin Euroopan kokouksen lopussa. Ne ovat viimeiset sanat, jotka hän sanoi julkisuudessa.